Kumppanit arvioivat Kepaa Nicaraguassa

Kepan nicaragualaiset kumppanit ja hankeneuvonnan piirissä olevat järjestöt kokoontuivat heinäkuussa kumppanuustapaamiseen. Järjestöt antoivat Kepalle palautetta, esittivät osuvia kysymyksiä ja visioivat Kepan roolia tulevaisuudessa.

Teksti: Kirsi Chavda

Kepa kutsui paikalliset kumppaninsa sekä hankeneuvontapalveluja käyttävät suomalaisten järjestöjen partnerit kumppanuustapaamiseen Nicaraguassa. Kaksipäiväisessä tapaamisessa analysoitiin yhteisissä tavoitteissa onnistumista, opittiin toisten kokemuksista ja suunniteltiin tulevaa. Kumppanit arvioivat Kepan lämminhenkiseksi yhteistyötahoksi, mutta nostivat esiin myös joukon visaisia kysymyksiä tulevaisuudesta.
Kumppanijärjestöt luonnehtivat suhdettaan Kepaan luottamusta herättäväksi ja pitävät vaikuttamisosaamistamme aiempaa parempana. Kepan tuki järjestöille on syventänyt niiden temaattista kapasiteettia ja luonut tilaisuuksia verkostoitumiseen erityisesti vaikuttamistyössä.
Miten Kepa suhtautuu Nicaraguan demokratiavajeeseen?
Monien avunantajamaiden vanavedessä myös useat kansainväliset kansalaisjärjestöt, kuten ruotsalainen Forum Syd, tanskalainen MS Action Aid ja saksalainen GIZ ovat sulkeneet tai sulkemassa toimistojaan Nicaraguassa. Kepan kumppanit arvelivat järjestöjen suuntaavan Afrikkaan Nicaraguan viranomaisten viivytellessä niiden toimilupien uusimisessa. Ensimmäinen kysymys Kepalle kuuluikin, olemmeko mekin laittamassa pillit pussiin heti uuden kuusivuotisen strategian esittelyn jälkeen.
Nicaraguan hallitus on jatkanut kriittisten paikallisten kansalaisjärjestöjen painostamista ja korvannut kansalaisten kuulemiseen tarkoitettuja, laissa määrättyjä foorumeja puoluepoliittisiksi mielletyillä organisaatioillaan. Kepan kumppanit pohtivat, löytyykö kansainvälisiltä järjestöiltä kanttia jatkaa tukeaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustaville järjestöille. Kepan toivottiin omalta osaltaan tarjoavan enemmän tilaisuuksia kokemusten vaihtoon kumppaniensa kesken.
***
Osa Kepan kumppaneiden kommenteista toi mieleen haasteet, joihin virallisen kehitysavun antaja- ja saajamaiden välisessä Pariisin julistuksessa etsitään ratkaisuja. Erillisten raporttien laatiminen kullekin tukijalle kuormittaa järjestöjä. Kumppanit kehottivat Kepaa edistämään tuenantajien keskinäistä harmonisaatiota etenkin raportoinnin suhteen. Järjestöt pystyisivät keskittämään voimiaan sisällölliseen työhön, jos kaikki tukijat hyväksyisivät niiden vuosiraportin tukiraporttina. Osallistujat myös kokivat rahoittajien edellyttävän vapaaehtoispohjalta toimivilta järjestöiltä yhä ammattimaisempaa otetta.
Pikaisimpana askeleena kumppanit pyysivät Kepaa selkiyttämään raportointivaatimuksiaan ja kouluttamaan kumppaneidensa johtoa sekä ohjelmahenkilöstöä hallinnollisista vaatimuksista. Usein järjestöjen talousvastaavat ovat perillä raportointivaatimuksista, mutta heidän on vaikea koota raportteja, jos johtajat ja ohjelmavastaavat eivät toimita heille tarvittavia tietoja.
Kumppanuustapaamisen osallistujat innostuivat visioimaan myös Kepan temaattista roolia. He pyysivät Kepaa innovoimaan tapoja, joilla kansainvälisen makrotason teemoja voitaisiin käsitellä kuntatasolla. Kepan päälle sovitettiin myös johtajan viittaa eurooppalaisen ja keskiamerikkalaisen kansalaisyhteiskunnan yhteisissä intresseissä, kuten kauppakysymyksissä.
***
Kepa hyödynsi tapaamista esitelläkseen soveltamansa vihreän toimiston aloitteen sekä työsuojelulinjauksen. Ennaltaehkäisevä työsuojelulinjaus osoittautui Nicaraguan oloissa vaikeasti ymmärrettäväksi. Työergonomian ja maanjäristyksiin varautumisen sijaan keskustelu kääntyi kansalaisten kadulla kohtaamaan väkivaltaan. Vihreän toimiston aloitetta kumppanit pitivät kiinnostavana. Kepan komposti ja sen ansiosta kukoistavat kultaköynnökset saivat vuolaita kehuja.
Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen työntekijä Nicaraguassa.
***
Lisätietoa

Kepan kumppanit Nicaraguassa
Kumppanuustapaamiseen osallistuneet suomalaisten järjestöjen kumppanit: Suomi-Nicaragua-seuran kumppani SOYNICA (ravitsemusterveyshanke), Oulu-Matagalpa-seuran kumppani Movimiento Comunal Nicaragüense (ympäristökasvatushanke)