kuvituskuva sitaatti

Kiitos Sipilä ja Orpo! Seuraavaksi arvojen pohjalta konkreettisia tekoja

Hallituksen kaatumisella on tärkeä viesti: ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen on länsimaisen oikeusvaltion luovuttamaton ja keskeisin periaate. Nyt on tärkeää vaikuttaa hallitusneuvotteluihin ja kannustaa uutta hallitusta konkreettisiin tekoihin näiden arvojen pohjalta.

Teksti: Timo Lappalainen

Suomen hallitus on nykyisessä kokoonpanossaan tullut tiensä päähän! Eilen illalla keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät hyväksyivät yksimielisesti esityksen hallitusyhteistyön lopettamisesta perussuomalaisten kanssa. Neuvottelut uudesta kokoonpanosta alkavat välittömästi ja valmista halutaan jo ennen juhannusta.

Harvemmin on tullut viimeisen kahden vuoden aikana kiiteltyä keskustan tai kokoomuksen puheenjohtajaa. Ja eipä ole ollut kovasti kai syytäkään. Molemmat antoivat lepsusti periksi perussuomalaisille, muun muassa kehitysrahoituksen leikkausvaatimuksille budjettiväännöissä. Nyt on kuitenkin ilmiselvästi kiitoksen ja tunnustuksen paikka!

Pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo tekivät hatunnoston arvoisen teon sanoutuessaan irti yhteistyöstä Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa.  Taustalla on varmasti muita ja hyvin raadollisiakin syitä: sote-uudistuksen maaliinvienti hallituksen ajamassa muodossa tuskin olisi mennyt läpi muutenkaan, joten siihen kriittisesti suhtautuneiden puolueiden nostaminen hallituskumppaneiksi ei ole radikaali myönnytys.

Joka tapauksessa, Sipilän ja Orpon päätös lähetti kuitenkin erittäin tärkeän viestin meille suomalaisille ja toivottavasti myös laajemmin ulkomaailmaan. Jossakin tulevat rajat vastaan myös politiikassa ja vallankäytössä. Ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen on länsimaisen oikeusvaltion luovuttamaton ja keskeisin periaate ja samalla tunnuspiirre.

Arvot eivät ole kaupan.

On erittäin todennäköistä, että hallitukseen nousevat ruotsalainen kansanpuolue (RKP) ja kristillis-demokraatit (KD). Keskusta ei suin surminkaan halua ennenaikaisia eduskuntavaaleja, joka saattaisi keikauttaa valtasuhteet eduskunnassa. Nykyisen hallituksen kannatuspohjahan on viimeisen puolen vuoden gallupeissa laahannut alle 50 prosentissa. Demarit, vihreät ja vasemmistoliitto ovat kaikki vaatineet tai ehdottaneet uusia eduskuntavaaleja.

Nyt on tärkeää vaikuttaa neuvotteluihin ja siinä sovittavaan uuteen tai edes muokattuun hallitusohjelmaan. Uskon, että kehitysjärjestöjen yhteistyö ja aktiiviset yhteydet neuvotteluihin osallistuvien puolueiden edustajiin voivat auttaa meitä lieventämään edellisen hallituksen kehnoimpia päätöksiä. 

Molemmat puolueet KD ja RKP ovat puolustaneet kehitysyhteistyötä ja siihen annettavaa kehitysrahoitusta. Viimeksi eilen Stefan Wallin totesi puheessaan RKP:n puoluekokoukselle, että puolue on määrätietoisesti puolustanut sille tärkeitä aiheita, kuten koulutusta, perhevapaauudistusta ja kehitysavun lisäämistä.

***

Meidän kehitysjärjestöjen on syytä jatkaa arvopohjakeskustelua viesteissämme hallitusneuvottelijoille. Kun arvot ovat nousseet näin keskeiseksi merkittävien poliittisten päätösten perusteiksi, niin avataan sitten ovea kunnolla ja vaaditaan vieläkin vahvempaa sitoutumista globaaliin yhteisvastuuseen ihan konkreettisin teoin.

Kehitysrahoituksen leikkausten edes osittainen peruminen olisi hyvä alku tekojen tiellä. Kepalla ja sen jäsenjärjestöillä on varmasti aimo tukku muitakin ehdotuksia korjausliikkeiksi: päästökauppatulojen ohjaaminen takaisin osaksi kehitysrahoitusta edellisen hallituksen omaksuman linjan mukaisesti, ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöjen valtionavun turvaaminen tai Agenda 2030:n kansallisen toimeenpano-ohjelman hienosäätö tulevat nyt näin äkkiseltään ensiksi mieleen.

Kannustan jäsenjärjestöjä osallistumaan ponnistuksiin, joiden päämääränä on vaikuttaa tehokkaasti ja laajasti hallitusohjelmaan. Tietoa siitä, miten tässä tärkeässä asiassa etenemme, tulee piakkoin meiltä Kepasta – Stay on alert!