Kepan entinen puheenjohtaja Heidi Hautala Kuva: Kepan entinen puheenjohtaja Heidi Hautala

Kevätkokouksessa luodattiin kehitysyhteistyön tulevaisuutta

Kepan puheenjohtaja Elina Vuola avasi kevätkokouksen käymällä läpi eduskuntavaalien jälkeistä keskustelua sekä kehitysyhteistyön määrärahojen leikkauksia.

Teksti: Outi Puukko

”Suomen osalta tavoite kehitysyhteistyövarojen nostamisesta 0,7 prosenttiin on karkaamassa yhä kauemmaksi”, Vuola sanoi. Hän nosti myös esille ajankohtaisen kysymyksen yksityisen sektorin roolista kehityksessä.Kehitysrahoituksen tulevaisuus on kansainvälisesti yksi tärkeimpiä prosesseja, joita Kepa seuraa tällä hetkellä. Addis Abebassa päätetään heinäkuussa kestävän kehityksen rahoituksesta. Lisäksi syyskuussa lyödään lukkoon uusi koko maailmaa koskeva kehitysohjelma. Joulukuussa Pariisin ilmastokokous päättää kansainvälisestä ilmastosopimuksesta.***Myös Kepan omassa toiminnassa tapahtuu paljon. Tällä hetkellä luodaan uutta ohjelmaa, jossa jäsenpalveluiden, kuten koulutuksen ja neuvonnan rooli tulee olemaan tärkeässä asemassa. Elävät jäsensuhteet tulevat olemaan ohjelman punainen lanka, Vuola kertoi.Kepan jäsenkyselyn toisen kierroksen tulokset ovat myös kiinnostavia.”Lähes kaikki jäsenet osallistuvat vähintään yhteen Kepan toimintoon vuodessa. Tämä kertoo aktiivisuudesta ja arvostuksesta Kepan toimintaa kohtaan”, Vuola sanoi.***Kevätkokous hyväksyi kokouksen puheenjohtaja Anne Pönnin johdolla vuoden 2014 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi tili- ja vastuuvapauden tilivelvollisille.Kevätkokouksessa käsiteltiin myös hallituksen ehdotus Kepan vaalivaliokunnasta ensi syksyn vaalikokousta varten. Elina Vuola kehotti jäsenistöä etsimään jo keskuudestaan tulevaisuutta varten hyviä puheenjohtajakandidaatteja, sillä hän ei asetu syksyllä ehdolle tehtävään.Kevätkokouksessa käytiin keskustelua myös Kepan rahoituksesta, Maailma kylässä -festivaalista ja järjestöjen hallitusohjelmavaikuttamisesta.Vaalivaikuttaminen ja sosiaalinen muutos kiinnostivat kevätkokousseminaareissaFlickr: Kepan 30-vuotisjuhla ja tupaantuliaiset