Kepan syyskokous viitoitti tulevan ohjelmakauden

Kepan syyskokous hyväksyi järjestölle uuden ohjelman sekä taloudenpidon raamit vuosille 2013-2015. Kokous otti myönteisen kannan ulkoministeriön aloitteeseen VKK- ja matkatukihallinnon siirtämisestä Kepaan.

Teksti: Henna Hakkarainen

Kokouksen aluksi puheenjohtaja Elina Vuola toivotti kokousedustajat tervetulleiksi ja nosti esille järjestöjen kannalta kiinnostavia ajankohtaisia prosesseja, yhtenä niistä OECD:n arvion Suomen tekemästä kehitysyhteistyöstä.Sinänsä myönteinen arvio kiinnitti huomiota avun pirstaloitumiseen. Huolta herättää nyt se, että järjestöjen tekemän kehitysyhteistyön tuki keskittyisi jatkossa suurempiin kokonaisuuksiin pirstaloitumisen vähentämisen nimissä. Haluaako ulkoministeriö siis ohjata järjestöjen työtä tiettyihin teemoihin tai alueisiin? Aiotaanko tukea keskittää isoille järjestöille?Syyskokouksessa vieraillut kehitysministeri Heidi Hautala rauhoitteli järjestöjä. Hänestä laaja-alaisen ja moninaisen kansalaistoiminnan pitäisi olla yhdistettävissä valtion tekemään työhön. Kumppanuusjärjestömalli on toiminut hyvin ja luonut ennakoitavan toimintaympäristön suuremmille järjestöille. Perinteinen kansalaisjärjestötuki tulee kuitenkin säilymään kumppanuusjärjestömallin rinnalla.Hautala pohti järjestöjen tekemän ja hallitustenvälisen kehitysyhteistyön kytköksiä myös ehdottamalla, että järjestöt ottaisivat nykyistä suuremman roolin maissa, joissa hallitustenvälinen työ päättyy. Esimerkiksi alemman keskitulon maiden joukkoon nousseessa Vietnamissa toimii tällä hetkellä vain vähän järjestöjä.***Pitkin syksyä on keskusteltu ulkoministeriön esityksestä siirtää järjestöjen viestintä- ja kehityskasvatus- sekä konferenssi- ja hankevalmistelumatkatukien hallinnointi ja tukipäätökset Kepaan. Asiaa käsiteltiin myös seminaarissa ennen Kepan syyskokouksen alkua. ”Toivottavasti Kepassa nähdään asia mahdollisuutena sisällön kehittämiseksi”, totesi ministeri Hautala.Syyskokous otti myönteisen kannan ulkoministeriön aloitteeseen. Jatkovalmistelua evästettiin niin, että Kepan tulee hakea 3-4 vuoden ohjelmakautta ja että tukien hallinnon on oltava hyvää, tehokasta, vaikuttavaa ja tuloksellista. Lisäksi Kepan pitää huolehtia jäsenjärjestöjen ja ei-jäsenten samanarvoisesta kohtelusta hakuprosessissa sekä tarjota asiakaspalvelua myös ruotsiksi. Hakuprosessissa on noudatettava eettisyyttä ja avoimuutta ja varmistettava toimijoiden ja valmistelijoiden esteettömyys. Tukien kehittämisen on vahvistettava Kepan perustehtävää ja arvoja.***Syyskokous hyväksyi Kepalle strategiaan perustuvan ohjelman ja talousarvion vuosille 2013-2015. Toiminnanjohtaja Timo Lappalainen avasi ohjelmaa kertomalla, että siinä näkyvät vahvasti strategian läpileikkaavat teemat: elävät jäsensuhteet ja globaalisti verkottunut Kepa. Ohjelmajohtaja Outi Hannula esitteli ohjelman sisältämiä linjauksia poliittisesta vaikuttamisesta, asennevaikuttamisesta, jäsenten toimintaedellytysten vahvistamista ja hallinnosta.Mikä siis muuttuu tulevien kolmen vuoden aikana? Pähkinänkuoressa ohjelma luotsaa Kepaa kohti nykyistä läheisempiä ja elävämpiä jäsensuhteita, globaalia verkottumista, vahvempaa asennevaikuttamista Suomessa ja voimakkaampaa kattojärjestöroolia Etelässä.Talousarvion esitellyt hallintojohtaja Aysu Shakir-Corbishley kertoi, että kokonaiskulut ovat tulevalla kolmivuotiskaudella 19 546 400 euroa, kasvua kuluissa on edelliseen ohjelmakauteen verrattuna 7,4 prosenttia. Kustannusten kasvu selittyy lähinnä henkilöstökulujen nousulla.Lisäksi kokous hyväksyi uuden ohjelmakauden ensimmäisen vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Vuoden 2013 budjetin kokonaiskulut ovat 6 376 272 euroa.Vuoden 2013 toimintasuunnitelmassa näkyy muun muassa vaikuttaminen vuoden 2015 jälkeiseen kehitysagendaan. Tätä työtä vahvistetaan rekrytoimalla uusi kehityspoliittinen asiantuntija. Asennevaikuttamisessa uutta ovat jäsenten aloitteiden pohjalta rakennettavat kampanjat. Jäsensuhteiden elävöittäminen polkaistaan käyntiin, ja hallinnossa vahvistetaan johto- ja tiimirakenteita, kehitetään riskien hallintaa ja tehdään korruption vastainen ohje.Lisätietoja VKK- ja matkatukiuudistuksestaSyyskokouksen kokousasiakirjatKepan syyskokous järjestettiin 23. marraskuuta Helsingissä, Näkövammaisten Keskusliiton Iiris-toimintakeskuksessa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Plan Suomi Säätiön Ossi Heinänen.