Mies hautaa kasvonsa käsiinsä tuskaisena. Ilmassa lentelee paperinpaloja ja kirjaimia
Toisinaan ammattijargon ja alan suosikkitermien ryöstöviljely lyttäävät mielenkiinnon varsinaiseen asiaan. Kuvituskuva.
Kuva:
alphaspirit
iStockphoto
Blogi

Käsittämättömät käsitteet pilaavat viestinnän

Me asiantuntijat alasta riippumatta rakastamme vaikeita termejä ja jargonia, vaikka viestit menisivät perille paremmin tavallisella suomen kielellä, kirjoittaa Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen.
Salla Peltonen
1.10.2020

Kuulostaa hienolta ja lipsahtaa suusta kuin itsestään, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Lyön vetoa, että tiedät, mistä puhun. 

Alalla kuin alalla on käytössä oma terminologiansa, jonka sisältö (toivottavasti) avautuu kyseisen alan toimijoille, mutta niin sanotun tavallisen ihmisen tai suuren yleisön on vaikea käsittää, mistä on kyse.

Pahimmillaan emme itsekään perin pohjin tiedä, mistä puhumme, kun käytämme tiettyä käsitettä. Toisinaan taas kuulijamme näkemys käsitteen merkityksestä saattaa olla kovin erilainen kuin omamme.

Yksinkertainen lopputulema on joka tapauksessa se, että viestintä ei kapulakielellä ja käsittämättömillä käsitteillä onnistu. 

PARHAILLAAN painiskelen itse transformatiivinen muutos -käsitteen kanssa, jota käytetään kestävän kehityksen kontekstissa paljon, mutta jonka avaaminen lyhyesti selkokielelle ei olekaan kovin helppo nakki. Transform eli muuttaa toisenlaiseksi, mutta mitä? Keskustelemmeko siis yhteiskunnan rakenteiden muutoksesta ekologisesti kestävämpään ja ihmisten hyvinvointia painottavaan suuntaan?   

Monesti alan suosikkitermeistä tulee myös niin puuduttavia, että niiden käyttö lyttää mielenkiinnon varsinaiseen asiaan. Omia iki-inhokkejani aiemmalta työuraltani ovat muun muassa kohtaaminen, osallisuus ja voimaantuminen. Kaikki tärkeitä ja hyvää tarkoittavia sanoja, joiden käyttö kuitenkin saa itsessäni aikaan puistatuksia.

 

Haluammeko käsittämättömien termien välityksellä luoda itsestämme kuvaa alan vahvoina erityisasiantuntijoina, kenties pätevämpinä kuin olemmekaan?

 

En edes tarkalleen tiedä, mistä tämä johtuu. Ehkä puuduttavissa käsitteissä toistuu tietty viranomaisote, hankekieli, varsinaisen asian verhoaminen ohueen yläpilveen ja sen tarkasteleminen ylhäältä käsin. 

Kysehän on siitä, että tavataan ihmisten kanssa, tehdään jotakin yhdessä, ja saadaan siitä eri tavoin voimaa jatkaa elämää eteenpäin. 

Miksi ihmeessä sitten tieten tahtoen käytämme kieltä, jonka kautta viestit eivät avaudu yleisölle? Haluammeko käsittämättömien termien välityksellä luoda itsestämme kuvaa alan vahvoina erityisasiantuntijoina, kenties pätevämpinä kuin olemmekaan?

Vai onko kyse silkasta tottumuksesta? Pienistä piireistä, joissa oletetaan, että kaikki ymmärtävät, mistä puhutaan? Sitten ihmetellään, että miksi a) ihmisiä ei kiinnosta tai b) asiaa ei ymmärretä. 

 

Ei ole häpeä olla osaamatta  puhua "pappia", "poliitikkoa", "insinööriä" tai "virkamiestä".

 

ITSE olen sitä mieltä, että selkeän kielen käyttäminen ei ole naiivia. Se ei tarkoita myöskään sitä, että monimutkaiset asiat saataisiin näyttämään jotenkin liian yksinkertaisilta.

Entä onko se populismia? Ei missään nimessä! Olemme vaarallisilla vesillä, jos ajattelemme, että selkeään ja ”kansan syviä rivejä” koskettavaan viestintään kykenevillä olisi aina joku erityinen oma lehmä ojassa.

Selkeä kieli on yksinkertaisesti selkeää kieltä. Puhetaito taas on toinen hieno ominaisuus, joka auttaa selkeiden viestien välittämisessä. 

Meillä on hieno kieli. Käytetään sitä niin, että kaikki pystyvät ymmärtämään, mistä puhumme. Kaikilla tulisi olla myös mahdollisuus osallistua keskusteluun ilman, että täytyisi tuntea itsensä huonommaksi kuin muut. Ei ole häpeä olla osaamatta  puhua "pappia", "poliitikkoa", "insinööriä", "virkamiestä" tai mitään muutakaan alaa. 

Viime aikoina olen myös yhä useammin havahtunut siihen, että keskustelemme siitä, että asiasta keskusteleminen on tärkeää. Selkeän kielenkäytön lisäksi huudan sinua, konkretia: hoi, missä olet?