Kansalaisyhteiskunnan tila kapenee

Civicuksen uuden raportin mukaan kansalaisyhteiskunnan toimintaa rajoitetaan 109 maassa.

Teksti: Auli Starck

Kansalaisyhteiskunnan yhteistyöverkosto Civicus julkaisee vuosittain kansalaisyhteiskunnan tilaa arvioivan raportin State of Civil Society. Tämän vuoden teemana on yhdenvertaisuus – tai pikemminkin sen puute. Raportissa on paneuduttu esimerkiksi alkuperäiskansojen, seksuaalivähemmistöjen, vammaisten ja naisten oikeuksien toteutumiseen sekä näitä oikeuksia puolustavien aktivistien kohteluun eri puolilla maailmaa.Raportti puhuu karua kieltä kansalaisyhteiskunnan todellisuudesta. Viime vuonna 109 maassa rajoitettiin kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen yhdistymis-, kokoontumis- ja ilmaisuvapauksia. Rajoitukset ovat lisääntyneet myös monissa Euroopan maissa. Ihmisoikeuspuolustajia, kansalaisaktivisteja ja toimittajia vastaan hyökättiin monin eri tavoin, myös väkivaltaisesti.Raportissa nostetaan esille myös kannustavia esimerkkejä kansalaisyhteiskunnan saavutuksista eri puolilla maailmaa.Kansalaisjärjestöt olivat tärkeässä roolissa esimerkiksi Nepalin tuhoisan maanjäristyksen jälkeen tarjoamalla nopeasti apua ja varmistamalla, että hätäapu menee sovittuihin kohteisiin. Nepalin hallitus tosin pyrki tätäkin järjestöjen työtä rajoittamaan. Kansalaisyhteiskunta on myös noussut aiempaa aktiivisemmin vastarintaan ja vaatimaan oikeuksiaan monissa maissa. Valitettavasti näihinkin protesteihin valtaapitävät vastaavat usein voimakeinoin.* * *Myönteistä kehitystä näkyy siinä, että yhä useampi kansalaisjärjestö on kiinnittänyt huomiota kansalaisyhteiskunnan heikkenevään tilaan ja toimii nyt globaalin kansalaisyhteiskunnan puolustamiseksi. Tähän työhön Civicus tarjoaa luonnollisen foorumin.Civicus kerää vuosittain raporttia varten tietoa jäsenjärjestöiltään eri maista. Kepa, joka on yksi Civicuksen jäsenistä, osallistui tähän työhön Suomen osalta.Suomi on raportissa esillä kehitysavun muutoksia koskevassa luvussa (pdf), jossa pohditaan muun muassa aiemmin esimerkillisten Pohjoismaiden lipeämistä kehitysyhteistyön 0,7-tavoitteesta.Pohjoismaiden tekemät kehitysyhteistyöleikkaukset ja kehitysrahoituksen käyttäminen kotimaan toimintoihin, erityisesti pakolaiskuluihin, tarkoittavat käytännössä myös vähemmän rahoitusta kansalaisyhteiskunnan toimijoille kehitysmaissa.* * *Raportissa tarjotaan myös suosituksia kansalaisyhteiskunnan tilan puolustamiseen. Tänä vuonna esille nostettiin nämä viisi toimenpide-ehdotusta:tarvitaan voimakkaista ja selkeitä viestejä suurelle yleisölle kansalaisyhteiskunnan merkityksestäkansalaisyhteiskunnan tilasta kiinnostuneiden toimijoiden tulee sitoutua pitämään aihetta esillä ja tehdä yhteistyötäkansalaisyhteiskunnan toimijoiden tulee varmistaa, että kansainvälisesti sovituista velvoitteista kerrotaan kansalaisille, ja yhdessä kansallisten toimijoiden kanssa varmistaa, että sovitut oikeudet toteutuvatkansalaisyhteiskunnan toimijoiden tulee itse osoittaa toiminnassaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttäkansalaisyhteiskunnan tilan muutoksista tarvitaan tarkempaa ja säännöllistä raportointiaTutustu koko raporttiin tästä linkistä.Erillinen kansalaisyhteiskunnan tilan seurantaraportti Civil Society Watch Report, jossa maakohtaiset kuvaukset, löytyy tästä.Antoisia lukuhetkiä!