2017-07-banneri

Jyrääkö bisnes meidät?

YK:n korkean tason kestävän kehityksen foorumi (HLPF) jatkuu ministeriviikolla. Huomattavin muutos on yritysten yhä kasvava rooli Agenda 2030 -työssä.

Teksti: Anna-Stiina Lundqvist Kuva: Anna-Stiina Lundqvist/Kepa

HLPF:ään on ilmoittautunut lähes tuhat yritysten edustajaa. Edistyneimmät näistä näkevät kestävän kehityksen tavoitteet muuna kuin viherpesuna. Aikaansa seuraava bisnes ottaa tosissaan ihmisoikeuksien kunnioituksen, yhdenvertaisuuden ja työelämän oikeudet. Tätä ei toki tehdä (pelkästään) hyvästä tahdosta, vaan tiedostavan kuluttajan odotuksiin vastaten. Vapaaehtoisuus on päivän sana, yritysten toimintaa ohjaavasta lainsäädännöstä puhuu harva.

Yritykset istuvat myös useiden maiden erilaisissa kestävän kehityksen toimeenpanoa ohjaavissa elimissä – toisinaan hyvinkin määräävissä asemissa. Samalla ne ovat vieneet tilaa kansalaisyhteiskunnan ääneltä, jota on pyritty hiljentämään ympäri maailmaa. Yritys on hallitukselle helppo kumppani, maan mainetta kiillottavan brändityön ammattilainen, kun taas kansalaisyhteiskunta nostaa esille ikäviäkin asioita, kritisoi ja arvioi. Toisaalta yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kumppanuudesta voi syntyä myös paljon hyvää.

Samaan aikaan HLPF:n kanssa Porin SuomiAreenassa järjestettiin paneelikeskustelu poikineen. Tapahtumaa on arvosteltu saman mielisten selkään taputtelusta ja todellisen debatin puutteesta. Lääkkeeksi on ehdotettu muun muassa vähemmän perinteistä puhujat lavalla – kuulijat yleisössä asetelmaa, enemmän yhteiskehittämistä kaikkien osallistujien kesken. Enemmän monimuotoisuutta sekä tilaisuuksien järjestäjissä että puhujissa ja heidän taustoissaan. Tämä asetelmamuutos sopisi HLPF:llekin – ei riitä, että kansalaisyhteiskunnan edustajat pääsevät paikalle kuulemaan ja joissain tapauksissa esittämään myös valmiita puheenvuoroja, tarvitaan aitoa ja tasa-arvoista dialogia.

***

Tämän blogin kirjoittamisen keskeytti huomioni kiinnittyminen Jeffrey D. Sachsin pitämään upeaan puheeseen. Sen ydinsanoma oli seuraava: Elämme ennennäkemättömän rikkauden ja ällistyttävän eriarvoisuuden aikaa. Rikkaiden ahneudella ei ole rajaa ja bisnes hallitsee vallan eri tasoja. Näemme yritysten vastuuttomuuden poliittisilla areenoilla. Tämä on sietämätöntä. Miljonäärien on astuttava esiin tuoden esiin toimintansa läpinäkyvyys ja tilivelvollisuus.

Tässä ei ole enää kysymys muusta, kuin planeettamme yli seitsemän miljardin ihmisen eloonjäännistä, lataa Sachs. Meiltä puuttuvat rohkeat strategiat, business as usual -toiminta on vääjäämätöntä. Kehitysmaat eivät tarvitse apua, ne tarvitsevat hyvitystä. Kestävän kehityksen tavoitteiden rahoituksesta ei ole puutetta, vaan puutetta on rehellisyydestä.

Voimakkaasti sanottu, epämiellyttäväkin totuus. Se, että Sachsin kaltainen puhuja nostetaan esittämään sanomansa YK:n korkean tason kokouksen sadoille päättäville korville, on sellainen heikko signaali, josta haluan pitää kiinni.

Jeffrey D. Sachsin Maailman tila -puhe (alkaa kohdasta 34 minuuttia).

***

Kirjoittaja osallistuu YK:n kestävän kehityksen korkean tason foorumiin Suomen delegaation edustajana.