vihreitä sanoja sekaisin

Jäsenet toivovat uudelta kattojärjestöltä tukea vaikuttamistyöhön

Kattojärjestön on tärkeää tehdä vaikuttamistyötä muutaman yleisen ja kattavan teeman parissa, kokivat Kepan kyselyyn vastanneet järjestöt.

Teksti: Auli Starck

Uuden kattojärjestön ohjelman valmistelun yhteydessä Kehys ja Kepa kysyivät jäseniltään tärkeimmistä vaikuttamistyön teemoista. Vastauksissa näkyy jäsenten halu saada tukea omaan vaikuttamistyöhönsä, ja nostaa esille uusia teemoja kattojärjestön pitkäjänteisten vaikuttamistyön kokonaisuuksien lisäksi.

Suosituimmiksi teemoiksi nousivat

    kehitysrahoitus
    Agenda 2030:n toimeenpano ja seuranta
    kansalaisyhteiskunnan tila  
    Suomen ja EU:n kehityspolitiikka
    politiikkajohdonmukaisuus
    ilmasto-oikeudenmukaisuus
    globaali kansalaiskasvatus

Toisaalta juuri kattojärjestön halutaan vaikuttavan sellaisiinkin tärkeisiin teemoihin, kuten yritysvastuu ja kauppapolitiikka, joissa kovin monella jäsenjärjestöllä ei ole asiantuntemusta.  

Vastaajat ehdottivat kattojärjestön vaikuttamistyön teemoiksi myös uusia aiheita, kuten demokratia, ihmisoikeudet, koulutus ja humanitaarinen apu.

Tukea jäsenten vaikuttamistyöhön

Jäsenet toivovat, että uudella kattojärjestöllä olisi aktiivinen rooli myös järjestöjen yhteisen vaikuttamistyön fasilitoinnissa ja koordinoinnissa. Kyselyn perusteella jäsenjärjestöjen oman vaikuttamistyön tärkeimpiä teemoja ovat  

    gender ja eriarvoisuus
    globaali kansalaiskasvatus
    kansalaisyhteiskunnan tila
    Agenda 2030 toimeenpano ja seuranta
    kehitysrahoitus
    turvallisuus

Järjestöillä on halua ja osaamista vaikuttaa myös esimerkiksi ihmisoikeuksien, rauhan, koulutuksen ja inhimillisen kehityksen puolesta.   

Vaikuttamistyön teemoista toivotaan avointa keskustelua  

Vastaajat pitivät tärkeänä, että vaikuttamistyön teemoja päivitetään jatkossa säännöllisesti ja niistä käydään avointa keskustelua jäsenten kanssa. Tasapainon löytäminen pitkäjänteisyyden ja ketteryyden välillä on vaikuttamistyössä olennaista, vaikka ei aina kovin yksinkertaista.  

Pitkän aikavälin tavoitteet on hyvä luoda uuden nelivuotisen ohjelman valmistelun yhteydessä tai järjestön strategiaa päivitettäessä. Samalla jäsenet toivat vahvasti esille, että kattojärjestön on myös pystyttävä joustavasti reagoimaan ajankohtaisiin muutoksiin esimerkiksi Suomen hallituksen politiikassa.  

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet järjestöt pitivät tärkeänä sitä, että jäsenillä on mahdollisuus esittää uusia vaikuttamistyön teemoja kattojärjestön agendalle. Vaikuttamistyö voisi tällöin olla myös aiempaa jäsenvetoisempaa. Kannatusta sai myös ajatus esimerkiksi yhdestä vuosittain vaihtuvasta vaikuttamistyön teemasta, jossa jäsenten osallistuminen ja asiantuntemus olisi keskeistä.    

Kun samalla on huomioitava olemassa olevat resurssit, on selvää, että vaikuttamistyötä on myös voitava priorisoida ja fokusoida.  

* * *

Sähköiseen kyselyyn (pdf) vaikuttamistyön teemoista vastasi toukokuussa 38 jäsenjärjestöä. Vastauksia hyödynnetään ohjelman viimeistelyssä sekä uuden kattojärjestön vaikuttamistyön suunnittelussa.  

Kiitos siis vielä kerran kaikille vastaajille!