SDA:n Arnold Bugado ja LiiKe ry:n Tomi Lounio kertoivat yhteisestä oppimisprosessista Kepassa 20. toukokuuta. Kuva: SDA:n Arnold Bugado ja LiiKe ry:n Tomi Lounio kertoivat yhteisestä oppimisprosessista Kepassa 20. toukokuuta.

Hankalaa mutta hyödyllistä – muutoskartoitus hankesuunnittelussa

LiiKe ja tansanialainen yhteistyökumppani Sports Development Aid (SDA) kokeilivat muutoskartoitusta hankesuunnittelussa. Menetelmä auttoi keskittymään tuloksiin tuotosten sijaan: Miten ihmisten toiminta muuttuu? Miksi? Miksi ei?

Teksti: Kaisu Tuominen

SDA ja LiiKe kokeilivat muutoskartoitusta (Outcome Mapping) osana Kepan kanssa toteutettua oppimispilottia. Muutoskartoitus on osallistava lähestymistapa, jossa muutostavoite määritellään ihmisten ja organisaatioiden käyttäytymisen tai toiminnan muutoksena. Menetelmä auttaa hahmottamaan eri toimijoiden rooleja ja vaikutuspiirejä. Siinä painottuu oppiminen matkan varrella, esimerkiksi tarkastelemalla saavutuksia, valittuja menettelytapoja ja ennakoimattomia muutoksia.***Muutoskartoitusta sovellettiin SDA:n strategian ja kahden uuden hankkeen suunnittelussa. Kokemus osoitti, että uuden kokeilu isolla porukalla, jossa on erilaisia näkemyksiä, taustoja ja taitoa, oli haastavaa ja vei aikaa. SDA:n Arnold Bugado ja LiiKe ry:n Tomi Lounio totesivat, että työ on silti ollut vaivan arvoista.Prosessin avulla kumppanit pystyivät selkeyttämään yhteisiä päämääriä. Lisäksi uusi lähestymistapa auttoi SDA:n työntekijöitä jakamaan sellaisia huomioita ja oppeja, jotka jäävät usein puhumatta. Uuteen lähestymistapaan lähdettiin tutustumaan aluperin siksi, että SDA halusi kehittää osaamistaan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa.Muutoskartoitus oli hyödyllinen erityisesti siinä, että se auttoi tunnistamaan muutoksentekijät, joiden kanssa toimitaan suoraan. Järjestöjen hanke on vain muutoksen katalysaattori. Lisäksi muutoskartoituksen askeleiden seuraaminen pakotti selkeyttämään hankesuunnittelussa eri osapuolten rooleja ja odotuksia. Keskittyminen muutokseen ihmisten toiminnassa helpotti tavoitteista keskustelua ja auttoi seuraamaan muutosprosessia.Haasteena oli, että molempien järjestöjen koko henkilökunnan osallistuminen vei enemmän aikaa kuin se, että muutama henkilö olisi tehnyt päätökset. Myös ihmisten taustat, taidot ja näkemykset vaihtelevat. Kuitenkin muutoskartoituksen ansiosta hankkeen työntekijät ovat sitoutunempia, koska he osallistuvat organisaation tavoitteiden määrittelemiseen.Kokemus opetti kumppaneille myös sen, ettei menetelmiä voi soveltaa suoraan manuaalien ja ohjeistusten mukaan vaan soveltamisessa tarvitaan luovuutta. Esimerkiksi monet muutoskartoituksen termit olivat vaikeita.Jatkossa LiiKe ja SDA aikovat ottaa osan muutoskartoituksen periaatteista ja vaiheista  tukemaan kohderyhmien ja kumppaneiden määrittelyä. Muutoskartoitus auttoi miettimään hankkeen kestävyyttä ja eri osapuolten tulevia rooleja jo suunnitteluvaiheessa.***SDA:n ja LiiKe ry:n kokemuksista kuullaan jatkossa lisää toivottavasti ainakin Suomen muutoskartoitus-oppimisryhmässä. Ryhmä kokoontuu muutaman kerran vuodessa jakamaan kokemuksia muutoskartoituksen soveltamisesta. Tietoa ryhmän toiminnasta saa allekirjoittaneelta: kaisu.tuominen@kepa.fi