Hallitus toivotti VKK- ja matkatukihallinnon tervetulleeksi Kepaan

Kepan hallitus käsitteli 22. lokakuuta pitämässään kokouksessa järjestöjen viestintä- ja kehityskasvatus- sekä konferenssi- ja hankevalmistelumatkatukien hallinnoinnin ja tukipäätösten siirtämistä ulkoministeriöstä Kepaan.

Teksti: Henna Hakkarainen

Hallitus päätti esittää Kepan syyskokoukselle, että Kepa suhtautuisi ulkoministeriön ehdotukseen lähtökohtaisesti myönteisesti. Tällä kannalla oli myös 80 prosenttia jäsenkonsultaatioon syksyn aikana osallistuneista järjestöistä.Hallitus esittää, että vuosikokous valtuuttaa hallituksen käymään jatkoneuvotteluja ulkoministeriön kanssa ja tekemään päätöksen lopullisesta hallintomallista. Esityksen mukaan neuvotteluja tulee käydä seuraavien periaatteiden pohjalta:Tukien hallinnoinnille tarvitaan oma ohjelmansa, jonka ohjelmakausi on vähintään kolmesta neljään vuotta. Hallinnon tulee olla hyvää, tehokasta, vaikuttavaa, tuloksellista, eettistä ja avointa. Kepan jäseniä ja ei-jäseniä on kohdeltava tukipäätöksissä tasavertaisesti, ja esteellisyydet on huomioitava. Lisäksi tukien hallinnoinnin tulee vahvistaa Kepan perustehtävää.Hallitus päätti esitellä vuosikokoukselle kaksi alustavaa mallia siitä, kuinka järjestöjen viestintä- ja kehityskasvatus- sekä konferenssi- ja hankevalmistelumatkatukien hallinnointi olisi mahdollista Kepassa toteuttaa.Jäsenjärjestöt pääsevät keskustelemaan malleista tarkemmin Kepan 23. marraskuussa pidettävän syyskokouksen yhteydessä järjestettävässä seminaarissa. Sihteeristöltä pyydettiin siihen mennessä lisäselvitystä muun muassa hallintomallien budjetti- ja henkilöstövaikutuksista.***Ykkösmallissa hallinto hoidettaisiin omin voimin uudessa yksikössä. Tukia hallinnoisi Kepaan nykyisten ohjelma- ja hallintoyksikköjen rinnalle perustettava kolmas yksikkö. Tukipäätökset tekisi Kepan hallituksen nimeämä asiantuntijajaosto uuden yksikön esitysten pohjalta. Muodollisesti päätökset siunaisi vielä Kepan toiminnanjohtaja tai puheenjohtajiston edustaja.Järjestöjen mahdollisuus hyödyntää koulutus- ja neuvontapalveluita luottamuksellisesti ja ilman vaikutusta tukipäätöksiin turvattaisiin pitämällä uusi tukihallinto tiukasti erillisenä.Toiseen vaihtoehtoon on haettu mallia Tanskasta, jossa Civilsamfund i Utvecling CISU on hallinnoinut järjestöjen kehitysyhteistyörahoitusta vuodesta 2002. Siinä Kepaan perustettaisiin ykkösmallin tavoin uusi yksikkö, ja päätökset tekisi hallituksen nimeämä jaosto. Erona on se, että hakemusten arviointi ja päätösesitysten tekeminen jaostolle delegoitaisiin ulkopuolisista asiantuntijoista koostuvalle konsulttitiimille.Ulkopuolisen konsulttitiimin käyttö hakemuspäätösten valmistelussa kasvattaisi pesäeroa tukipäätösten ja Kepan koulutus- ja neuvontapalveluiden välillä.***Pitkään ja perusteellisesti kantaansa pohtineessa Kepan hallituksessa vihreää valoa jatkoneuvotteluille perusteltiin muun muassa tarpeella turvata rahoitusinstrumenttien tulevaisuus ja mahdollisuudella vaikuttaa niiden kehittämiseen.Tukien hallinnon jatko halutaan ratkaista ajoissa, jotta järjestöjen tukipäätökset saadaan tehtyä ajallaan myös ensi vuonna. Ulkoministeriö on tehnyt selväksi, ettei tukien hallinnointi tule jäämään ministeriöön.Kepa.fi: VKK- ja matkatukiudistus