Globaalit kriisit vaativat reilua kauppajärjestelmää

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Maailman kauppajärjestö WTO:n Dohan kehityskierroksen alkamisesta. Sen oli määrä paikata aiempien WTO:n neuvottelukierrosten puutteita. Tavoitteena oli oikeudenmukaisempiin ja tasapuolisempiin sääntöihin perustuva monenkeskinen kauppajärjestelmä, joka palvelisi kestävää kehitystä ja edistäisi kehitysmaiden mahdollisuuksia hyötyä maailmankaupasta.

Teksti: Eva Nilsson, Henri Purje

Näihin tavoitteisiin pääseminen näyttää tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Monenkeskisten neuvotteluiden ajautuminen umpikujaan on johtanut siihen, että kansainvälisen kaupan vapauttamista on edistetty kahdenvälisin ja alueellisin sopimuksin, joissa vapaamarkkina-ajattelua viedään WTO-sopimuksiakin pidemmälle ja köyhimpien maiden edut ovat jääneet muiden jalkoihin.
WTO:n kahdeksas ministerikokous kokoontui loppuviikosta Genevessä. Asialistalla oli paljon huomiota saaneen Venäjän WTO-jäsenyyden lisäksi myös palvelukauppaa koskeva markkinoille pääsyn poikkeusluvan myöntäminen vähiten kehittyneille maille. Poikkeusluvan konkreettiset hyödyt kehitysmaille ovat vähäiset, sillä vähiten kehittyneiden maiden palvelusektori on hyvin ohut, vaikkakin kasvamaan päin. Lähinnä kosmeettiseksi jäävällä myönnytyksellä ei siis neuvottelujen solmukohtia avata.
***
Ennen Dohan neuvotteluja WTO:n piirissä on tehty sopimuksia, jotka ovat edelleen keskeisiä maailmantaloudelle. Järjestö on monella tapaa talous-, ilmasto- ja ruokakriisin keskiössä, mutta samalla kykenemätön toimimaan aktiivisesti niiden ratkaisemiseksi.
Esimerkiksi finanssikriisin seurauksena vauhtia saanut vaatimus rahoitusmarkkinoiden säätelyn lisäämisestä edellyttäisi GATS-palvelukauppasopimuksen neuvottelemista uudelleen. Sopimus rajoittaa valtioiden mahdollisuuksia säädellä rahoitusmarkkinoitaan ja päättää itse, millaista pankki- ja rahoitustoimintaa niiden alueella harjoitetaan. EU ja Yhdysvallat ovat kuitenkin vastustaneet sopimuksen avaamista.
Neuvottelujen vaikein kiistakapula, maatalouspolitiikka, oli päätetty jättää tällä kertaa neuvottelujen ulkopuolelle. Päätöksiä, joilla kehitysmaiden ruokaturvaa parannettaisiin, ei siis ollut odotettavissa. WTO:n pääsihteeri Pascal Lamy torjui kokouksen alla YK:n ruokaturvan erikoisraportoijan Olivier de Schutterin raportin, jonka mukaan WTO-sitoumukset estävät kaikkien oikeutta ruokaan toteutumasta.
Maailma on muuttunut paljon kymmenessä vuodessa. Oikeudenmukainen, sitova ja riidat neutraalisti ratkaiseva monenkeskinen kauppajärjestelmä olisi kaikkien etu, ja aktiivista WTO:ta peräänkuulutti myös G20-ryhmä marraskuun kokouksessaan. Globaalien kriisien ratkaisemiseksi reilua kauppajärjestelmää tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Kepan WTO-kokoussivu

Eva Nilsson on Kepan kehityspoliittinen asiantuntija ja Henri Purje WTO:n Geneven kokoukseen osallistuva Kepan hallituksen jäsen. Kirjoitus on julkaistu 19. joulukuuta 2011 Kauppalehden mielipidepalstalla.