Enteellinen vaalivalvojaiskiertue

Kepan kehityspoliittinen asiantuntijakolmikko kiersi vaalisunnuntaina puolueiden vaalivalvojaisia. Sattuma arpoi kiertueelle enteellisen reitin. Matka kulki keskustan järkytyksen kautta Tavastialle kokoontuneiden vihreiden epäuskon jälkeen Seurahuoneelle seuraamaan demarien helpotusta ja lopulta kokoomuksen villeihin voitonjuhliin.

Teksti: Tytti Nahi, Tuuli Hakkarainen

Vaikka tunnelma kokoomuksen isännöimässä Bankissa oli riehakas, ehti tuleva hallituksen muodostaja Jyrki Katainen kädenpuristuksen lomassa muistuttaa, että kehitysyhteistyöneuvotteluista voi tulevassa hallituksessa tulla vaikeat. Juhlan jälkeen koittaa arki, tällä kertaa pikavauhtia.
Hallitusneuvotteluiden ulkopoliittisen ryhmän haasteista saa lisämakua Kepan Ulkopoliittisesta vaalikoneesta, jonka tilastosivuilta uusien edustajien vastauksia on mahdollista selata puolueittain ja koko eduskunnan tasolla. Valituista ehdokkaista koneeseen vastasi noin 70 prosenttia.
Eroja löytyy todennäköisimpien päähallituspuolueiden eli kokoomuksen, sosialidemokraattien ja perussuomalaisten välillä etenkin ilmastopolitiikassa ja kehitysyhteistyössä.
Vaalien alla alituiseen tapetilla olleissa kansainvälisen talouspolitiikan kysymyksissä puolueilla tuntuisi olevan enemmän jaettavaa: esimerkiksi rahoitusmarkkinavero kiinnostaa yli rintamalinjojen. Kukapa ei haluaisi lisätä valtion tuloja vuosittaisella jättibonuksella.
Haastekin kuitenkin löytyy: vero on vaikea saada heti toteutumaan maailmanlaajuisena, mutta Euroopan laajuinen vero epäilyttää sekä kokoomusta että perussuomalaisia: katoavatko investoinnit? Onko EU-yhteistyön vahvistaminen perusteltua?
Hallitusneuvotteluissa erimielisyydet on kuitenkin työnnettävä syrjään ja rakennettava yhteistä ohjelmaa. Nähtäväksi jää, kompastuvatko potentiaaliset hallituspuolueet ennen vaaleja asettamiinsa kynnyksiin. Tuhannen taalan kysymys on, kuinka käy kehitysyhteistyön määrärahojen. Uudella hallituksella olisi historiallinen mahdollisuus tehdä kehitysyhteistyön 0,7 prosentin bruttokansantulotavoitteesta totta. Vaikeaa se kuitenkin on.