Matti Ylönen.
Blogi

Demokratian säilyminen vaatii tasapainottavien voimien tukemista

Markkinat tuottavat aina yksityisiä valtakeskittymiä, jotka pyrkivät edistämään asioita, jotka ovat niiden omien etujen mukaisia. Valtion on pidettävä huoli siitä, että myös muut näkökulmat nousevat keskusteluun, kirjoittaa Matti Ylönen.
Matti Ylönen
21.3.2019

Demokratian ylläpitäminen Suomessa edellyttää, että varmistamme sitä tukevan tiedontuotannon. Aihe on äärimmäisen ajankohtainen paitsi eduskuntavaalien, myös oululaisen kaupunginvaltuutetun Junes Lokan toimittaja Johanna Vehkoota vastaan nostaman oikeudenkäynnin vuoksi.

John Kenneth Galbraith julkaisi vuonna 1952 bestselleriksi nousseen teoksen The American Capitalism. Siinä Galbraith lanseerasi käsitteen ”countervailing power”, joka voitaneen kääntää tasapainottavaksi voimaksi. Samantyyppisiä kysymyksiä on Suomessa käsitellyt myös Teppo Eskelinen tuoreessa kirjassaan Demokratia utopiana ja sen vastavoimat.

Valtion kansalaisjärjestörahoitusta on kyseenalaistettu löysin perustein.

Tällaista tasapainottavaa voimaa hyödynsi politiikassaan esimerkiksi presidentti Franklin D. Roosevelt.  Rooseveltin New Deal -ohjelman hienous oli Galbraithin mukaan sen taustalla olleessa valta-analyysissa. Rooseveltin hallinto esimerkiksi tunnisti, että yksittäisillä suurilla maataloustukuilla oli liikaa valtaa.

Tätä tasapainottaakseen New Deal kohdisti rahoitusta tuottajaosuuskunnille. Samaa käytäntöä toteutettiin muillakin sektoreilla. Esimerkiksi Wall Streetin pankkiirien valtaa pyrittiin suitsimaan tukemalla aktiivisesti ammattiyhdistysliikkeen toimintaedellytyksiä.

***

Vaikka The American Capitalism on niitä harvoja Galbraithin kirjoja, joita ei aikanaan käännetty suomeksi, myös perinteisen pohjoismaisen yhteiskuntamallin taustalla voidaan nähdä ajatus tasapainottavista voimista. Suomessa ilmeisiä esimerkkejä tästä ovat kolmikantajärjestelmä, valtiontuet kansalaisyhteiskunnalle sekä riippumattomat tutkimuslaitokset ja yliopistot.

Viime vuosina tämä järjestelmä on natissut liitoksissaan. Rahoituksen merkittävä leikkaus ja sen sitominen lyhytaikaisiin projektirahoituksiin on rampauttanut pahasti tutkimuslaitosten kykyä osallistua julkiseen keskusteluun. Täysin sama ongelma vaivaa yliopistoja, huolestuttavimpana esimerkkinä elinkeinoelämän lyhyen aikavälin intressien korostuminen uutta Tampereen yliopistoa rakennettaessa.

Myös tutkivan journalismin toimintaedellytykset ovat heikentyneet merkittävästi median leikkausten myötä. Esimerkiksi Sipilän hallituksen mediatuki kohdistettiin könttäsummana parille suurelle toimijalle. Valtion kansalaisjärjestörahoitusta on kyseenalaistettu löysin perustein. Kriittistä vaikuttamistyötä tekevät järjestöt ovat kohdanneet vaikeuksia rahoituksen saamisessa. Jopa perustuslakioikeutta vastaan hyökätään säännöllisesti.

***

Suomen tulevien vuosien demokratiakehityksen kannalta ratkaisevaa voi olla, millainen ymmärrys uudella eduskunnalla tulee omaan tasapainottavista voimista. Moni tasapainottavien voimien varmistamiseksi tarvittava toimi on helppo toteuttaa, eikä vaadi valtavia resursseja. Esitän seuraavaksi muutamia esimerkkejä.

Tutkivaa journalismia pitäisi tukea merkittävästi esimerkiksi kasvattamalla Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kautta jaettavaa rahasummaa. Tämä olisi tässä ajassa parasta mediatukea.

Kansalaisjärjestöjen rahoituksen kokonaistasoa pitää kasvattaa nykyisestä. Kun rahoitusta jaetaan, erityisen tarkkaa harkintaa tulee tehdä niiden teemojen kohdalla, joihin liittyy voimakkaita yksityisiä intressejä.

Esimerkiksi tarkkaan suunnatulla YK-rahoituksella voidaan tukea moniarvoista julkista keskustelua kansainvälisesti.

Tutkimuslaitosten ja yliopistojen rahoitusleikkaukset tulee perua, ja tutkimuslaitoksille ja korkeakouluille tulee taata riippumattomuus. Myös tässä kohtaa rahoitusta myönnettäessä tulee kiinnittää huomiota tasapainottaviin voimiin. Yliopistojen osalta mallia voi hakea esimerkiksi Yliopistokäänne-ryhmän tekemästä työstä.

Jos joku kysyy miksi, on vastaus selvä. Tämän päivän nopeatempoisessa maailmassa tasapainottavien voimien aktiivinen ylläpito vaatii kenties vielä enemmän huomiota kuin 1950-luvun Yhdysvalloissa. Markkinat tuottavat aina yksityisiä valtakeskittymiä, jotka pyrkivät edistämään asioita, jotka ovat niiden omien etujen mukaisia. Meidän – valtion – on pidettävä huoli siitä, että myös muut näkökulmat nousevat keskusteluun.

Samaa ajattelutapaa tarvitaan toki myös kansainvälisisillä areenoilla. Esimerkiksi tarkkaan suunnatulla YK-rahoituksella voidaan tukea moniarvoista julkista keskustelua kansainvälisesti. Yhtenä esimerkkinä tästä on YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD, jolla on tärkeä rooli vaihtoehtoisten talouspoliittisten analyysien ja suositusten kehittäjänä.