Kunnallisaktivisti Lucelia Ruíz Alard vahtii Kuva: Kunnallisaktivisti Lucelia Ruíz Alard vahtii

Coordinadora Civilin nuoret haluavat kansanvaltaistaa kunnallispolitiikan

Suomen kuntavaalien suurimmaksi uutiseksi ylsi alhainen äänestysaktiivisuus. 58 prosenttia äänioikeutetuista antoi äänensä.

Teksti: Kirsi Chavda Kuva: Kirsi Chavda / Kepa

Nicaraguan sunnuntaisten (4.11.) kuntavaalien äänestysprosentti oli keskusvaalilautakunnan mielestä ennätyskorkea 58 prosenttia ja kansalaisjärjestö Ipaden mukaan ennätysalhainen 46 prosenttia. Valtapuolue sandinistien hallitsema keskusvaalilautakunta laski äänestäneiden osuuden suhteessa ”aktiivisten äänioikeutettujen joukkoon”. Ipade puolestaan huomioi kaikki äänioikeutetut, kuten yleensä tehdään.Suomen nukkuvat äänestäjät varmasti pohtivat, ettei uurnalle kannata vaivautua, koska kaikki poliittiset puolueet saarnaavat kutakuinkin yhtä ja samaa, tai ettei yhdellä äänellä ole vaikutusta. Pohjimmiltaan kuntalaiset kuitenkin luottavat minkä vaan puolueen kunnanisien ja -äitien käyttävän veroäyrit kuntalaisten hyväksi.Nicaraguan nukkuvien äänestäjien apatia on syvempää. Miksi vaivautua, kun hallituspuolue sandinistien vaalivoitto oli selviö jo kauan ennen vaaleja, ei voi olla varma että oma nimi löytyy oman kunnan äänioikeutettujen listalta, tuloksia luultavasti rukataan tarpeen mukaan ja äänestämään pääsee vain puolueiden listoja joissa ei ole edes valtuustoehdokkaiden nimiä? Eikä vaihtoehdoista löydy puoluetta saati ehdokasta, joka olisi julkistanut vaaliohjelmansa ja ollut valmis väittelemään siitä muiden ehdokkaiden kanssa. Vallan kahvassa oman puolueen väen edut saattavat osoittautua kunnallispoliitikoille tärkeämmiksi kuin kaikkien kuntalaisten hyvinvointi.***Kävi niin kuin oli odotettavissa: sandinistit vahvistivat asemiaan ja hallitsevat nyt 134:ää Nicaraguan 153 kunnasta. Mutta demokratian puolustamiseksi on muitakin vaihtoehtoja kuin nukkuminen.Lucelia Ruíz Alardin silmät syttyvät, kun hän muistelee ryhtymistään kunnallisaktivistiksi: ”halusin nähdä, pitävätkö presidentin lupaukset paikkansa!” 22-vuotias Lucelia opiskelee kirjanpitoa yliopistossa Rivasissa. Hän innostui julkishallinnon budjettien seurannasta osallistuttuaan Kepan kumppanijärjestön Coordinadora Civilin järjestämään työpajaan. Sieltä sai alkunsa opiskelijoiden kunnallisaktivistiporukka.Lucelia kavereineen ryhtyi toimeen tutkimalla Rivasin kunnan talousarviota ja sen toimeenpanoa. He halusivat tietää, miten päättäjät käyttäytyvät. Löydökset masensivat ja kiukuttivat. Selvisi esimerkiksi, että kunta oli käyttänyt yliopistolle johtavan tien päällystämiseen nelinkertaisen summan verrattuna todellisiin kuluihin. Nuoret lähtivät bussilla kunnantalolle esittelemään löydöksiään.Lucelia harmittelee kunnallisaktivismin olevan hankalaa, koska tietoa on vaikea saada ja pormestari kutsuu vain puoluetoverinsa kuulemistilaisuuksiin, joiden pitäisi lain mukaan olla kuntalaisille avoimia. ”Mutta ei pormestari saa pyörittää kunnan budjettia kuin kotinsa rahoja” Lucelia hymähtää. Hän kertoo, että aktivistiryhmä on kasvanut ihmisten kuultua sen työstä. ”On tärkeää saada mukaan yhä enemmän ihmisiä ja jakaa tietoa. Emme me tee tätä rahasta vaan kuntalaisten yhteisen edun ajamiseksi”, hän jatkaa.Coordinadora Civilin kunnallisten budjettien seurantaan on tänä vuonna tullut mukaan paljon nuoria aktiiveja eri puolilla Nicaraguaa. Ehkä nuorten vaatimukset läpinäkyvästä ja tuloksekkaasta kunnallishallinnosta saavat kunnanisät ja -äidit muuttamaan toimintatapojaan. Ja ehkä seuraavissa kunnallisvaaleissa valittavina on ehdokkaita, joilla on vaaliohjelma.Mutta entä ne presidentin lupaukset? ”Pyh, todellisuus oli ihan päinvastainen! Presidentti palkitsee korkeimman oikeuden tuomareita ja muita kavereitaan, eivätkä kaikki verotulot edes mene valtakunnan budjetin kautta!” Lucelia puuskahtaa täynnä tarmoa.Lue lisääNicaragua valmistautuu kunnallisvaaleihin: mikä on kansalaisyhteiskunnan rooli paikallishallinnossa? Kirjoitus Kepan jäsenblogissa.Vaalivoittajan on helppo hymyillä – Nicaraguassa jo etukäteen. Kirjoitus Globbarit-blogissa.