Asiantuntijat vailla yleisöä

Mosambikin kansalaisyhteiskunta on herännyt huomaamaan pääkaupungin ja provinssien tiedonvälityksen ja verkostoitumisen tärkeyden.

Teksti: Pauliina Sarvilahti-Jiménez

Erityisesti pääkaupungin Maputon suuret ja vahvat järjestöt lähettävät maan akateemista parhaimmistoa tiedottamaan syrjäseuduille maan kehityshaasteista. Matkoilta toivotaan lisää tietoa maan todellisuudesta, ruohonjuuritason toiminnasta. Asiantuntijat siis lentelevät pitkin Mosambikia powerpoint-esitykset läppäreissään.
Usein paikallisten järjestöjen on pitänyt selittää ja vakuutella rahoittajakumppaneilleen, että kyseessä ei ole vain päivärahojen keräily, vaan todellinen tavoite saada koko maa yhdessä taistelemaan köyhyyttä vastaan. Ehkä monet edelleen haluavat provinsseihin päivärahojen toivossa, mutta varmasti mukana on myös muutama helmi.
Pemban heiveröinen järjestömaailma sai viime viikolla kuulla avun tuloksellisuudesta Maputosta tulleelta järjestöltä. Menimme mielenkiinnolla kuuntelemaan, miten aihe välitetään paikallistasolle.
Luennoitsijat olivat keskittyneitä, kirjoittivat viimeisiä muistiinpanojaan läppäreilleen ja vilkaisivat terävästi yleisöön kuin viestien: ”Tämä tieto tulee voimistamaan teitä, ystävät”. Kun viimeinenkin capulanaan verhoutunut rouva saapui paikalle, luento alkoi.
Pemban verkkaisen portugalin sijaan Maputon soljuva lusofonia täytti salin. ”Euroopassa on nyt talouskriisi! Merkel ja Sarkozy yrittävät tehdä kaikkensa tilanteen parantamiseksi. Amerikkalaiset ovat myös epätoivoisia… Meidän tulee siis yhä enemmän miettiä, miten tänne saatu avustusraha käytettäisiin oikeasti tehokkaasti, ja yksi tapa on osallistua Busanin prosessiin. Teilläkin on nyt tilaisuus sanoa mielipiteenne.”
Paikalla olevat makuat ja muanit kirjoittivat hitaasti ja keskittyneesti powerpointin ranskalaisia viivoja nallekantisiin vihkoihinsa. ”Tälle kaikelle vastaus on Pariisin julistus!” Kirjoitus jatkui ja kuulijoiden otsat rypistyivät entisestään.
Päätin kysäistä varovasti, tietävätkö kaikki, mistä Pariisin julistuksessa on kyse. Osallistujat suuntasivat katseensa varpaisiinsa tai ottivat kännykän esille. Luennoitsija nyökkäsi hyväksyvästi ja jatkoi nopeaa puhettaan: ”Toden totta, Pariisin julistuksessa on kyse ensinnäkin ownershipistä!” Jäin miettimään, miten paljon paikalla olijat saivat luennosta irti, ja miten paljon se edistää heidän työtään.
Toisen, hyvin erilaisen kokemuksen monimutkaisen ja teoreettisenkin tiedon välittämisestä sain paikalliselta kumppanijärjestöltämme. Pienviljelijäyhdistys oli järjestänyt ilmastonmuutoksesta väittelyn, jossa puhui hallituksen ympäristöosaston nuori virkamies.
Puhuja oli hyvin innostunut aiheestaan ja kyseli osallistujilta, miten maanviljelijät pystyvät ennakoimaan sopivaa aikaa viljelmilleen. Entä onko ennakoitavuudessa tapahtunut muutosta viimeisen 15 vuoden aikana? Osallistujat alkoivat kertoa kokemuksistaan, muutosta oli toden totta tapahtunut. Sadekausi ei enää ole niin selkeä kuin aiemmin, tulvia on enemmän ja kuivia kausia osuu ajankohtiin, jolloin ennen satoi jatkuvasti.
Viljelijät ovat menettäneet satojaan, tai sadot ovat pienempiä. Uusia kasvisairauksia on ilmaantunut. Fasilitoija kysyi, miten ihmiset ovat vastanneet haasteisiin? Ovatko he oppineet toisiltaan tapoja sopeutua uuteen, epämääräiseen tilanteeseen?
Kuulijat innostuivat. Vanhukset kertoivat muutoksesta, nuoremmat siitä, mitä nyt tekevät. Eräs rouva nousi tuoliltaan ja alkoi laulaen näytellä sadonkorjuuta. Välillä naurettiin vapautuneesti. Kuulimme, että yhdistys on toisessa koulutuksessaan käsitellyt aihetta kävelemällä jäsenten viljelmillä kylän vanhimmat mukanaan ja tehden huomioita.
Tuntui, kuin kaikkien mukana olleiden ryhti olisi suoristunut. Toisena päivänä keskustelu jatkui. Virkamies laakerikengissään piirsi pyöreän maapallon, kertoi reiästä otsonikerroksessa sekä kasvihuonepäästöistä. Hän jatkoi puheella mitigaatiosta ja adaptaatiosta. Eiliset innokkaat osallistujat kirjasivat termejä vihkoihinsa, otsat rypistyivät. 
Lopuksi tehtiin ryhmätyö: mikä on mitigaatiota ja mikä adaptaatiota. Nuori asiantuntija tuskastui, kun osallistujilta olivat menneet käsitteet täysin sekaisin. Innostuneista oman todellisuutensa asiantuntijoista oli tullut kokeessa epäonnistuneita oppilaita. Maanviljelijäyhdistyksen puheenjohtaja Fernando Sonten sanoja lainatakseni: ”Luennoitsija alkoi surffata internetissä, mutta koneemme systeemi kaatui, eikä hän huomannut sitä.”
Viestinviejän rooli on mitä tärkein, mutta se ei ole pelkästään tiedon kaatamista ylhäältä alas tyhjiin, lukutaidottomiin mieliin. Parhaimmillaan kaikki oppivat, myös akateeminen asiantuntija. Kaikkien teoreettisten käsitteiden takana on monimutkainen todellisuus ja ihmiset, jotka elävät tässä todellisuudessa ja ovat sen todellisia asiantuntijoita. Haasteena on, miten nämä kaksi erilaisista todellisuuksista tulevaa asiantuntijuutta yhdistyisivät paljon puhutun paremman tulevaisuuden edistämiseksi. Miten osallistavista menetelmistä ei tulisi vain yksi teoreettinen käsite lisää?