Aktivistista ammattilaiseksi ei tulla ilman kipuja

Kansainvälisen oikeuden asiantuntija hauskutti seminaariyleisöä kertomalla mitä tapahtuu kun villapaidan vaihtaa liituraitaan.

Teksti: Esa Salminen

Ihmisoikeuksia on integroitu kehitysyhteistyöhön lähihistoriassa kolmella eri keinolla: joko kouluttamalla kehityskysymysten asiantuntijoita, palkkaamalla ihmisoikeusasiantuntijoita mukaan kehitysohjelmiin tai — niin kuin nykyään useimmin — ottamalla ihmisoikeuskysymykset mukaan kehitysohjelmiin kattavasti, niin sanotusti valtavirtaistamalla.
Näin selitti akatemiaprofessori Martti Koskenniemi ulkoministeriön kansalaisjärjestöseminaarissa 10. marraskuuta, josta kirjoitimme pidemmän pääjutun: Ihmisoikeudet ja kehitysyhteistyö — pelkkä kehäpäätelmä?
Kun ihmisoikeusaktivisti integroidaan osaksi kehityspolitiikkaa, se tuo aktivistille vaikutusvaltaa, arvovaltaa ja ammattipätevyyttä.
”Sambiassa olevat ihmisoikeusaktivistit joutuvat puhumaan kehityspolitiikan asiantuntijoiden kanssa. Jotta heillä olisi vaikutusvaltaa, täytyy heidän myös tuntea kehityskysymyksiä, joiden tunteminen merkitsee taloudellisten kysymysten ja resurssikysymysten tuntemista”, Koskenniemi selvitti.
”Mitä enemmän ihmisoikeusasiantuntija oppii kehityskysymyksistä, sitä enemmän hän alkaa tulla taloudelliseksi asiantuntijaksi. Sitä enemmän — ehkä hän ei itse havaitse tätä, mutta hänen kollegansa, ystävänsä ja lapsensa havaitsevat — hän alkaa ajatella asioista toisella tavalla.”
Kun aktivisti lukee Adam Smithiä ja kumppaneita, hän alkaa ymmärtää talouden lainalaisuuksia ja kykenee toimimaan tehokkaasti köyhyyden poistamisessa.
”Hän ehkä alkaa pukeutua hieman eri tavalla, ehkä alkaa puhua hieman toisenlaista kieltä, ehkä alkaa käydä vähän toisenlaisissa leffoissa ja alkaa lukea hieman toisenlaisia kirjoja, jättää entisen puolisonsa, ja niin edelleen”, professori nauratti yleisöä.
***
”Tämä kaikki saattaa olla välttämätöntä, jotta hänestä tulee tehokas kehityspolitiikan asiantuntija. Nyt hänellä on vaikutusvaltaa, arvovaltaa, ammattipätevyyttä. Hän kuitenkin joutuu valitettavasti maksamaan tästä.”
Muutos merkitsee hänen entisten kollegojensa näkökulmasta, että hänestä on tullut epäkriittinen henkilö. Hänet on sopeutettu talouden ja kehityspolitiikan järjestelmään, ja hän on vieraantunut alkuperäisistä ihmisoikeustavoitteista.
Toisenlainenkin elämä olisi ollut mahdollinen.
”Että en lähde sinne Sambiaan. En tule mukaan bisnesluokassa Pristinan-koneeseen, vaan pysyn täällä Helsingissä ja menen tuonne Katajanokalle, kirjoitan lappuun jotain tuhmaa ja kävelen siinä ulkoministeriön edessä mielenosoituksessa. Tämä on tärkeä ja vakavasti otettava ihmisoikeustoiminnan muoto.”
***
Sen etuna on Koskenniemen mukaan kriittisyyden, arvojen ja periaatteiden säilyminen. Näin myös ylläpidetään tai saavutetaan vahtikoiran rooli yhteiskunnassa.
”Voidaan kirjoittaa lehtiin, tuoda julkisesti nähtävälle kaikkia niitä epäkohtia ja ongelmia, joita kehityspolitiikassa on. Ja tietysti pysytään yhdessä puolison kanssa.”
Tämä kuitenkin johtaa myös negatiivisiin tuloksiin. Aktivisti jää marginaaliin, eikä saa vaikutusvaltaa. Ei saa tietoa eikä pääse istumaan niihin pöytiin, joissa voisi vaikuttaa.
”Nämä ovat ne strategiset vaihtoehdot, joita jokainen ihmisoikeusaktivisti joutuisi pohtimaan, jos hän kokisi, että ihmisoikeuksissa olisi kysymys politiikasta ja niin kuin kaikessa politiikassa, kysymys ennen kaikkea strategisista valinnoista.”
Professori puhui ihmisoikeusaktivisteista, mutta dilemma on varmasti tuttu meille kehityksen tekijöillekin. Milloinhan minäkään viimeksi olen kirjoittanut mielenosoituslappuun jotain tuhmaa?