Äärimmäinen köyhyys ja äärimmäinen rikkaus

Ei. Eriarvoisuuden suitsiminen ei ole sama asia kuin köyhyyden poistaminen. Eriarvoisuutta voidaan suitsia vähentämällä köyhyyttä, mutta silloin emme puutu asian ytimeen: erot köyhien ja rikkaiden välillä ovat kasvaneet niin tähtitieteellisiksi, että myös äärimmäiseen rikkauteen ja vaurauden keskittymiseen on puututtava. Jos siinä ei onnistuta, on köyhyyden vähentäminen  pikkunäpertelyä.Vaikka tuloerojen kasvu on hidastunut vuodesta 2005 saakka, lisääntyvät varallisuuserot tasaista tahtia. Kaikkein nopeimmin on kasvanut yli kolmekymmentä miljoonaa omistavien superrikkaiden varallisuus. Maailman kokonaisvarallisuus on 198 000 miljardia euroa.Maailman rikkain prosentti omistaa nyt 48 prosenttia maailman varallisuudesta. Rikkain kymmenys omistaa jopa 87 prosenttia. Puolet maailman aikuisväestöstä omistaa vain prosentin maailman varallisuudesta.Maailmanlaajuinen vauraus on keskittynyt Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Köyhyys on keskittynyt erityisesti Afrikkaan ja moniin Aasian maihin, erityisesti väestöltään valtavaan Intiaan. Toisaalta näidenkin maiden sisällä eriarvoisuus on valtavaa. Vaikka Intiassa on enemmän köyhyydessä eläviä ihmisiä kuin missään muussa maassa, on maan miljardöörien varallisuus 12-kertaistunut viimeisten viidentoista vuoden aikana. Puolet tästä omaisuuden kasvusta riittäisi poistamaan äärimmäisen köyhyyden koko maasta.Taloudellisella eriarvoisuudella on laajoja ja kauaskantoisia vaikutuksia. Voidaan puhua noidankehästä. Taloudellinen eriarvoisuus johtaa helposti mahdollisuuksien epätasa-arvoon: ihmisillä ei ole pääsyä samoihin kouluihin tai laadukkaaseen terveydenhoitoon, varsinkin jos ne ovat maksullisia. Tämä johtaa helposti siihen, että ihmisillä, joilla on korkea koulutustaso on paremmat mahdollisuudet kartuttaa varallisuuttaan. Silloin varallisuus keskittyy niille, joiden lähtökohdat elämässä ovat olleet alusta lähtien paremmat.Valitettavan usein kehä jatkaa kulkuaan niin, että samat ihmiset, joilla on ollut mahdollisuus kartuttaa sosiaalista ja taloudellista pääomaa päätyvät yhteiskunnan päättäviin elimiin. Thaimaassa viidensadan kansanedustajan yhteenlaskettu omaisuus on suurempi kuin maan köyhimmän kahden miljoonan kotitalouden yhteenlaskettu varallisuus.Tällaisessa tilanteessa monen usko poliittiseen järjestelmään hupenee, koska sen ajatellaan palvelevan vain rikasta väestönosaa. Uskon puute taas johtaa pahimmillaan yhteiskunnalliseen rauhattomuuteen. Terveyden ja toimeentulon ongelmat, luottamuksen ja koetun hyvinvoinnin heikkeneminen sekä yhteisöllisyyden puute kasvavat yhteiskunnan eriarvoistuessa.Suhteellisen tasa-arvoisessa Suomessa tässä ei varmastikaan ole juuri mitään uutta. Kehityspolitiikassa eriarvoisuuden suitsiminen on kuitenkin uusi suuntaus. Kehitysavulla voidaan esimerkiksi rahoittaa tärkeitä tulonsiirto-ohjelmia, sosiaalipalveluja ja tukea köyhien asemaa eri tavoin, mutta se ei yksin riitä. Tarvitsemme poliittisia päätöksiä ja päättäjiä, jotka ryhtyvät toimiin. Myös Suomessa.Yksi keskeinen syy eriarvoisuuden kasvun taustalla on, että monikansallisten yritysten valta on lisääntynyt suhteessa valtioihin ja kansalaisiin. Yritysvoittojen osuuden kasvaminen palkkojen kustannuksella on ollut liian suurta. Monet yritykset ovat syyllistyneet ihmisoikeusloukkauksiin. Niin ovat tehneet myös suomalaiset firmat.Siksi tarvitsemme yritysvastuusääntöjä yrityksille. Olemme luottaneet vapaaehtoiseen yhteiskuntavastuuseen liian kauan. Kun haastattelimme Timo Soinia vaalikampanjaamme varten, Soini totesi, että hänen mielestään globaalin eriarvoisuuden ratkaisevat viime kädessä kuluttajat.Ongelmana on, ettei meillä kuluttajilla ole täydellistä tietoa tai mahdollisuuksia tietää, millä tavalla ostamamme tuotteet ovat tuotettu. Tarvitsemme takeita siitä, että yritykset ovat edes arvioineet alihankintaketjunsa ihmisoikeusriskit ja puuttuneet niihin. Tarvitsemme myös kauppapolitiikkaa, jonka tavoitteena on kestävä kehitys, ei kaupan ja investointien lisääminen hinnalla millä hyvänsä.Suuryritysten valta-asemaan liittyy myös veroparatiisitalous. Monikansallisia yrityksiä ei enää pystytä valvomaan tai verottamaan kunnolla. Yritykset pystyvät järjestämään sisäisen kauppansa ja rahoituksensa niin, että voitot siirretään maihin, joissa veroa tarvitsee maksaa vain vähän tai ei lainkaan. Veroparatiisitaloutta tulee suitsia lisäämällä yritystoiminnan ja omistajuuden avoimuutta.Verot ovat keskeisessä asemassa myös maiden sisäisessä tulonjaossa. Yleinen trendi on, että pääomatuloa verotetaan vähän ja kulutustuotteita entistä enemmän. Välilliset kulutusverot rasittavat erityisesti matalatuloista väestönosaa, jonka tuloista suhteellisen suuri osuus menee kulutustuotteiden kuten ruoan ostamiseen. Onkin oleellista, että verojärjestelmät ovat tuloja tasaavia, ja että verotuloilla rahoitetaan tulonsiirtoja ja julkisia palveluja. Tällaisella politiikalla on saatu hyviä tuloksia aikaan Latinalaisessa Amerikassa.Eriarvoisuuteen liittyy myös ilmastonmuutos. Nykyinen, vain harvoille vaurautta kartuttava talousjärjestelmä pohjautuu halpojen, uusiutumattomien luonnonvarojen kestämättömään hyödyntämiseen. Kaikissa maissa ihmisten ympäristölle aiheuttamat haitat kasvavat tulojen ja omaisuuden lisääntyessä. Samalla laskun ilmastonmuutoksesta maksavat erityisesti köyhät. He jäävät pahimmassa tapauksessa ratkomaan mahdottomia haasteita: mistä saada juomavettä, viljelykelpoista peltoalaa tai merenpinnan noustua uusi kotimaa uponneen tilalle. Ellei ilmastonmuutosta hillitä, ponnistukset köyhyyden ja eriarvoisuuden kitkemiseksi valuvat hukkaan.Julkaisemme tänään katsauksen globaalista eriarvoisuudesta. Samalla lanseeraamme eduskuntavaalikampanjamme Maailmantaloudentekijat.fi -sivustolla. Huhtikuussa valitaan uusi eduskunta, ja tulevat kuukaudet näyttävät #kukapäättää aikamme suurimmista haasteista.