Turun Mahdollisuuksien torin tunnelmia

Mahdollisuuksien tori toi turkulaiset samal pual jokke

Turun Mahdollisuuksien torilla soitettiin, tanssittiin ja rakennettiin yhdessä parempaa kaupunkia ja maailmaa.

Teksti: Hanna Vaittinen Kuva: Hanna Vaittinen

Viime sunnuntaina Vanhalla Suurtorilla järjestettiin Mahdollisuuksien Tori, johon turkulaiset saapuivat sankoin joukoin tutustumaan globaaliin tunnelmaan ja paikalla oleviin järjestöihin. Samalla vietettiin Turun päivää, ja torin teemana oli ”Samal pual jokke”, jossa korostettiin paikallista vaikuttamista ja yhteisöllisyyttä.

Päivän aikana kuultiin muun muassa kurdilaista folkmusiikkia, jazzia Trinidad-Tobagosta ja Brasiliasta sekä nähtiin tanssia, akrobatiaa ja capoeiraa ympäri maailmaa. Paikan päällä kukitettiin myös Turun Flikka ja Poika, jotka tänä vuonna ovat Paula Pulkkinen ja Oskari Vuotila.

Eri-ikäisistä turkulaisista koostuvassa paneelikeskustelussa mietittiin, miten tehdään yhdessä hyvä kaupunki. Paneelin nuorimmat, kuusivuotiaat osallistujat, olivat yhtä mieltä siitä, että taloja täytyy rakentaa. Myös muut osallistujat allekirjoittivat tämän.

Paneelissa aikuisia edustava Sirkka Mäkinen muistutti, että myös ulkotiloista tulisi tehdä viihtyisiä ja helposti lähestyttäviä, jotta uusiin ihmisiin tutustuminen olisi helpompaa. Räväkkyyskään ei olisi haitaksi, sillä on tylsää, jos kaikki rakennukset muistuttavat toisiaan.

”Ei pelkästään koppeja, vaan elämää kaduille”, Mäkinen sanoi.

Tavallisellakin tallaajalla on useita tapoja vaikuttaa

Turun nuorisovaltuuston Minerva Vuoti ja Baneh Vainio olivat Mahdollisuuksien torilla ensimmäistä kertaa. He olivat tapahtumasta innoissaan. Heidän mielestään tori on hyvä esimerkki siitä, miten kaupungin yhteisöllisyyttä voidaan parantaa.

“Täällä erilaiset ihmiset ovat tulleet yhteen paikkaan ja keskustelevat toistensa kanssa”, Vainio sanoi.

Hänellä oli myös konkreettinen ehdotus kaupungin parantamiseksi.

”Turusta pitäisi tehdä monikielisempi. Meillä on jo suomi, ruotsi ja suurimmassa osassa englanti myös, mutta mukaan voisi ottaa myös suuria maahanmuuttajaväestön kieliä, esimerkiksi arabian. Sitten kaikki voisivat mennä niihin tapahtumiin ja sekoittua yhteen.”

Vuoti ja Vainio listasivat useita eri tapoja, joilla ihan kuka tahansa voi vaikuttaa kaupunkiinsa: omat yhteisöt, organisaatiot, puoluepolitiikka ja tietenkin erilaiset järjestöt, joissa jokainen voi vaikuttaa itselleen tärkeissä asioissa.

Oman äänensä saa kuuluviin myös lehtien mielipidekirjoituksissa tai vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Vuoti myös muistutti, että nuoret voivat ottaa suoraan yhteyttä nuorisovaltuustoon, jos heillä on ideoita kaupungin muuttamiseksi.

Hyvässä kaupungissa jokainen saa olla oma itsensä

Sunnuntain aurinkoisella torilla tunnelma oli rento ja ihmiset vaihtoivat ajatuksia niin järjestöjen edustajien kanssa kuin keskenäänkin. Yhtenäisen kaupungin rakentamisen vuoksi täytyy kuitenkin tehdä jatkuvasti töitä.

”Vie aikaa, että ihmisten asenteet muuttuvat, pystytään hyväksymään toiset ja tulee yhtenäisyyden tunne”, Vuoti sanoi.

Torilla olevat ihmiset olivat loppujen lopuksi hyvin yksimielisiä siitä, että Turku on hyvä paikka elää, vaikka aina onkin varaa parantaa. Ihmiset voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan ilmapiirin luomiseen.

”Minulle yhtenäinen Turku tarkoittaa sitä, että kaikki ovat osa Turkua ja kaikki myös kokevat olevansa osa sitä”, Vuoti sanoi ja jatkoi:

”Ja että kaikki hyväksytään sellaisina kuin he ovat.”

Mahdollisuuksien torien tunnelmiin pääset vielä tämän vuoden puolella mukaan Mikkelissä, Espoossa ja Porvoossa. Katso lisätietoja toreista Paikkakunnat-sivulta.

Lisäksi valokuvia Turun Mahdollisuuksien torilta löydät Kepan Flickr -kuva-albumista.