lapset-koulussa-etiopia
Kuva: Primary school children in class, in Harar, Ethiopia.

Laatutyön tueksi: Kummitoiminnan eettiset periaatteet

Kansalaisjärjestöjen kummitoiminnan eettiset periaatteet on päivitetty. Periaatteilla halutaan edistää lapsen oikeuksin toteutumista ja kummityön laatua.

Teksti: Sanna Rekola Kuva: Eskinder Debebe

Yli kymmenen vuotta sitten joukko kummijärjestöjä laati eettisen ohjeiston toimintansa yhteiseksi laatutakeeksi. Ohjeisto julkaistiin yhdessä kummioppaan kanssa. Sillä haluttiin saada myös uusia säännöllisiä lahjoittajia tärkeälle asialle.

Nykyään kummitoiminnasta on kuullut varmasti jo lähes jokainen suomalainen. Varovaisen arvion mukaan vähintään 150 000 suomalaista lahjoittaa säännöllisesti rahaa kummilapselle kehitysmaahan. Kummitoiminnan kohteena esiintyy lasten lisäksi yhä useammin myös muita heikoimmassa asemassa olevia ryhmiä, kuten vanhukset tai vammaiset.

Päivitetyt kummitoiminnan eettiset periaatteet ovat alkuperäisten tavoin järjestöjen välisen yhteistyön tulosta. Päivitystyön aikana keskusteltiin paljon lapsen oikeuksista, viestinnän etiikasta sekä sosiaalisen median uhista ja mahdollisuuksista niin kummin kuin kummilapsenkin näkökulmista.

Periaatteisiin on pyritty kiteyttämään laadukkaan kummitoiminnan keskeiset raamit. Niiden tarkoituksena on toimia järjestöjen oman laatutyön tukirankana ja järjestöt voivat sitoutua niihin viittaamalla periaatteisiin viestinnässään, esimerkiksi julkaisemalla periaatteet omalla verkkosivullaan.

Eettiset periaatteet pähkinänkuoressa

Lähtökohtana lapsen oikeudet: Eettisten periaatteiden punainen lanka on varmistaa lapsen oikeuksien toteutuminen kummitoiminnassa.

Tukea koko yhteisölle: Kummien lahjoitukset ohjataan yleensä koko yhteisön käyttöön, vaikka lahjoittajalle olisikin ryhmän sisällä nimikoitu oma kummilapsi. Yhteisön tukeminen vahvistaa lapsen elämän edellytyksiä kokonaisvaltaisemmin, eikä aiheuta yhteisön sisällä jännitteitä, joita yksittäisen lapsen tukeminen saattaa aiheuttaa.

Yhteydenpidon pelisäännöt: Yhteydenpidon tulee tapahtua kummijärjestön kautta ja sen määrittämillä pelisäännöillä, joihin niin lahjoittajat kuin kummikohteet ovat sitoutuneet.

Eettinen viestintä: Kummijärjestöjen tulee viestinnässään noudattaa eettisiä periaatteita ja varmistaa, että viestintä edistää lapsen oikeuksia. Järjestön velvollisuus on välttää yksipuolisten, negatiivisten stereotypioiden esittämistä kehitysmaista.