Robottiasekampanja
Kuva:
Campaign to Stop Killer Robots
Analyysi

Rauhanjärjestöt toivat robottiaseet eduskuntaan: “Kiellettävä ennen kuin on liian myöhäistä”

Robottiaseet ovat aloittaneet sodankäynnin kolmannen vallankumouksen. Nyt niistä puhutaan jo Suomen hallitusohjelmassakin. Kiitos tästä kuuluu rauhanjärjestöjen pitkäjänteiselle työlle.
Heidi Nummi
18.10.2019

Rauhanikoni Mahatma Gandhin syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta, ja Pasilan juna-aseman kupeessa sijaitsevalla Rauhanasemalla, rauhantyön toimintakeskuksessa, pohdittiin taannoin miltä mahtaa näyttää 2020-luvun rauhanliike.

Rauhanliiton viestinnän ja vaikuttamistyön asiantuntijan Tuuli Vuoren sekä Sadankomitean pääsihteerin Minna Vähäsalon mukaan moni asia on kautta rauhanliikkeen historian säilynyt ennallaan.

”Perusperiaatteet ovat edelleen samat: rauhanliike on väkivaltaa ja asevarustelua vastaan. Uskomme, että rauhaa voi rakentaa vain yhteistyön ja -ymmärryksen kautta”, sanoo Vähäsalo.

Mutta paljon on myös muuttunut, ja muutoksista keskeisin liittyy teknologiseen kehitykseen. Teknologia on mahdollistanut paljon, mutta samalla luonut uusia, ennennäkemättömiä uhkakuvia. On alkanut sodankäynnin historian kolmas vallankumous. Ensimmäisen vallankumouksen toi ruuti, toisen ydinaseet, kolmannen robotit. 

“Viime vuosina sodankäynti on alkanut robotisoitua, jopa autonomisoitua. Voidaan puhua robottiaseista – tai tappajaroboteista”, Vuori kommentoi.

Mistään uudesta aseesta ei ole kyse, vaan lähes mikä tahansa olemassa oleva asejärjestelmä voidaan autonomisoida.

“Kauhuskenaarioiden ääripäässä on kuva täysin autonomisesta ydinaseiden laukaisujärjestelmästä”, Vähäsalo toteaa.

Rauhanliikkeen kanta asiaan on selvä: robottiaseet on kiellettävä ennen kuin on liian myöhäistä. Tähtäimessä onkin nyt täyskieltosopimus.

Sotia käyvät ihmiset – vai käyvätkö?

Vallankumouksellista robottiaseissa on Vuoren mukaan nopeus, joka ylittää ihmisen käsityskyvyn. Vähäsalo taas muistuttaa, että kyse on myös perustavanlaisesta muutoksesta sodankäynnin logiikassa.

”Aina ennen lähtöoletuksena on ollut, että sotia käyvät ihmiset. Sen oletuksen pohjalta on laadittu myös sodan oikeussäännöt. Kun toimija on ihminen, voidaan vastuu esimerkiksi sotarikoksista henkilöidä. Mutta entä jos päätöksen tappavasta tai vakavasti haavoittavasta iskusta tekee algoritminen järjestelmä – kellä silloin on vastuu?” Vähäsalo kysyy.

Robottiaseet ovat ennen kaikkea monimutkaisia laitteiden ja ohjelmien verkostoja. Tällöin järjestelmästä tulee helposti “musta laatikko”: se tuottaa päätöksiä ja toimintaa kriteereillä, joita ihmisen voi olla vaikea ymmärtää. Algoritmisiin järjestelmiin liittyy usein myös merkittäviä datavääristymiä: jo nyt on huomattu, että järjestelmät reagoivat esimerkiksi ihonväriin ja sukupuoleen eri tavoin.

”Käytännössä kuka tahansa voisi saada robottiaseita haltuunsa – esimerkiksi terroristijärjestöt.”

Suurvalloissa asekehittelytyö on jo täydessä vauhdissa. Esimerkiksi Venäjällä kehitellään panssaroituja ajoneuvoja, jotka pystyvät etenemään itsenäisesti. Yhdysvalloissa taas droneilla käydään kauko-ohjattua sodankäyntiä. Vaikka dronejen puikoissa on toistaiseksi ihminen, kuuluu kysymys: kuinka pitkään?

On hyvin todennäköistä, että robottiaseet  voivat luoda  uudenlaisen, ennennäkemättömän tuhovoimaisen asevarustelukierteen. Teknologian  yleistyessä  myös sen hinta laskee, mikä johtaa sen nopeaan leviämiseen.

”Käytännössä kuka tahansa voisi saada robottiaseita haltuunsa – esimerkiksi terroristijärjestöt”, Vähäsalo sanoo.

Viime vuosina on nähty, miten valtiot käyttävät yhä enemmän resursseja niin kutsuttuun sisäiseen turvallisuuteen. Räikein esimerkki tästä löytyy Kiinasta, jossa valvontajärjestelmiä, kuten kasvojentunnistusta, on kansallisen turvallisuuden nimissä viilattu entistä tehokkaammiksi. Onkin mahdollista, että jatkossa valvontajärjestelmiä autonomisoidaan ja jopa aseistetaan. Tällöin tulilinjalla on kaikki se, joka uhkaa status quoa: erityisesti vähemmistöt.

Euroopan  kontekstissa yksi pelottavimmista skenaarioista  liittyy ulkoiseen rajavalvontaa. Jo nyt esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Israelissa on olemassa pitkälle automatisoituja rajavalvontajärjestelmiä, jotka tunnistavat kohteita itsenäisestä. Vielä toistaiseksi ihminen päättää, isketäänkö kohteeseen vai ei,  mutta matkaa täysin autonomiseen järjestelmään on enää puolen askeleen verran.

”Euroopassa puhutaan pakolaisista uhkana: halutaan tuoda rautaa rajalle ja käyttää kovaa turvallisuuspolitiikkaa. Entä jos meillä olisi autonomisesti toimiva rajavalvonta sekä yhteiskuntia, jotka ovat valmiita käyttämään pakolaisiin kovaa voimaa?” kysyy Vähäsalo. 

Tuntemattomasta uhasta politiikan päiväjärjestykseen

Uhka on akuutti ja ilmeinen, mutta silti robottiaseista ei Suomessa vielä muutama vuosi sitten puhuttu juuri lainkaan. Nyt robottiaseista on kuitenkin tehty hallituskirjaus, ja kiitos siitäkuuluu rauhanjärjestöille. 

”Käytimme kolmen portaan strategiaa: tuotimme tietoa, olimme mukana YK-neuvotteluissa Genevessä ja teimme poliittista lobbaamista kotimaassa”, Vähäsalo kertoo.

Alkuvaiheessa juuri tiedon tuottaminen oli välttämätöntä, sillä suomalaispoliitikot tunsivat aihetta huonosti.

”Huomasimme Geneven neuvotteluissa, että ulkoministeriön linja on aivan liian passiivinen. Ymmärsimme, että passiivisuus johtuu ennen kaikkea poliittisen ohjauksen ja tiedon puutteesta.”

Rauhanjärjestöt alkoivat tuottaa aiheesta kansantajuista, suomenkielistä tietoa, järjestää keskustelutilaisuuksia ja perustaa yhteistyöverkostoja.

Rauhanjärjestöt alkoivat tuottaa aiheesta kansantajuista, suomenkielistä tietoa, järjestää keskustelutilaisuuksia ja perustaa yhteistyöverkostoja. Keskustelu tuotiin eduskuntaan myös fyysisesti: keväällä 2018 robotiikan emeritusprofessori ja kansainvälisen Campaign to Stop Killer Robots -kampanjaverkoston puhemies Noel Sharkey puhui poliitikoille suunnatussa yleisötilaisuudessa Kansalaisinfossa.

Poliittisen keskustelun ja paineen luominen toimi: robottiaseet mainittiin kolmen eri puolueen vaaliohjelmissa, ja maininta saatiin mukaan myös hallitusohjelmaan.

“Kirjaus on saanut kansainvälistä kiitosta, ja se on näkynyt Suomen puheenvuoroissa jo Geneven kokouksissa asti”, Vuori iloitsee.

Asiaa on toki pitkin matkaa auttanut myös se, että keskustelu robottiaseista on kansainvälisesti yhä enemmän tapetilla. 

Kohti kieltosopimusta

Vuori ja Vähäsalo uskovat kieltosopimuksen vielä tulevan. Toinen kysymys on,  milloin, missä muodossa ja kenen toimesta se tapahtuu.

”Suurin pelkomme on, että sopimus ei tule ajoissa”, Geneven elokuun kokoukseen osallistunut Vuori kommentoi. Kokouksessa Yhdysvallat ja Venäjät tekivät parhaansa, jotta keskustelu junnaisi paikallaan.

Toivoakin on. Vähäsalo vertaa mahdollista kieltosopimusta rypäleasesopimukseen.  Riittävän laaja osanottajajoukko on saanut aikaan sen, että rypäleaseiden valmistus on merkittävästi vähentynyt ostajien määrän romahdettua. Kun riittävästi maita saadaan mukaan, syntyy kansainvälinen stigma.

”Epäeettisimmätkin toimijat perustelevat toimintaansa kansainvälisen oikeuden ja etiikan mittareilla. Kansainvälisellä maineella on väliä jokaiselle valtiolle”, Vähäsalo sanoo.

Vuori ja Vähäsalo näkevät robottiaseiden tulevaisuudessa myös selvän linkin kehitysyhteistyöhön. On selvää, että globaali pohjoinen dominoi teknologista kehitystä. Silti väkivaltaisia konflikteja on juuri globaalissa etelässä.

”Kun robottiaseteknologiat yleistyvät, ne voivat levitä hauraissa valtioissa erilaisten aseellisten joukkojen käyttöön. Tämä tekisi ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyöstä entistä haastavampaa ja arvaamattomampaa.”

Fingoa ja sen jäsenjärjestöjä rauhanjärjestöt kannustavat seuraamaan asiasta käytävää keskustelua. Robottiaseverkostoon toivotaan monipuolisesti mukaan niin ihmisoikeuksien, kestävän kehityksen kuin teknologian asiantuntijoita. Mukaan pääsee helpoiten ottamalla yhteyttä verkoston koordinaattoriin Tuuli Vuoreen.