cambodia
Kuva:
Asian Development Bank
Analyysi

Pelkkä talouskasvu ei kerro hyvinvoinnista

Talouspolitiikka tarvitsee työkaluikseen oikeanlaiset mittarit, jotta se voi tuottaa ekologisesti kestävää hyvinvointia kaikille.
Senja Väätäinen-Chimpuku
28.1.2019

Yli kuusikymmentä vuotta olemme tottuneet pitämään politiikan ensisijaisena tavoitteena sitä, että tuotannon määrä ja tehokkuus kasvavat, ja mittaamaan tämän tavoitteen toteutumista bruttokansatuotteella.

Suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa poliittisen järjestelmän tuottavan muutakin: kestävyyttä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointia. Nykyään tiedämme, että pelkkä talouskasvu ja sen seuraaminen eivät mahdollista näiden tavoitteiden toteutumista.

Bruttokansantuotetta, joka kertoo taloudellisen toiminnan rahallisesta arvosta, ei siis voi käyttää taloudellisen hyvinvoinnin mittarina, eikä sen avulla voida arvioida yhteiskunnan kehitystä laajemmin. Vanhentuneet työkalut ja tavoitteet tuottavat finanssi- ja ilmastokriisien kaltaista kehitystä.

Talouspolitiikan suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan tarvitaan joukko rinnakkaisia indikaattoreita, jotka antavat pidemmän aikavälin tietoa hyvinvoinnin tilasta, hyvinvoinnin jakautumisesta sekä kestävyydestä.

Erilaisia yhdistelmiä indikaattoreista on jo sekä käytössä että kehitteillä eri puolella maailmaa. Esimerkiksi Uudessa Seelannissa valtion budjetointia ohjaa Living Standards Framework, ja Skotlannin hallituksella on käytössään tulosperustainen tavoite- ja seurantakehikko. 

Parasta mittaristoa etsittäessä on syytä kysyä, millaista hyvinvointia yhteiskunnassa tavoitellaan sekä mikä rooli taloudellisella toiminnalla on hyvinvoinnin ja kestävyyden luomisessa. Vastausten perusteella voidaan määrittää, mitä syy-seuraussuhteita tarkastellaan erityisesti ja mitä resursseja tarvitaan luotettavan tiedon keräämiseksi.

Stiglitzin raportti johti kehittämistoimiin

Myös vuonna 2008 alkanut finanssikriisi ja sen korjaamiseen käytetyt työkalut osoittivat, että päätöksenteon seurantaan tarvitaan uusia välineitä. Yhteiskunnallisen tilan kuvaamista ja päätöksenteon välineistön kehittämistä tutkinut Nobel-palkittu Joseph Stiglitz osui tässä ajan hermoon, sillä Stiglitzin, Amartya Senin ja Jean-Paul Fitoussin johtaman komitean vuonna 2009 julkaisema raportti taloudellisen toimintakyvyn ja sosiaalisen kehityksen mittaamisesta sysäsi liikkeelle muutoksen aallon.

Eri tahot EU:n komissiosta Suomen hallitukseen teettivät selvityksiä siitä, kuinka päätöksenteon tueksi saadaan BKT:ta luotettavampaa ja kattavampaa tietoa ”yhteiskunnallisista ja ympäristöä koskevista saavutuksista ja menetyksistä”.

Stiglitzin ja Fitoussin johtama OECD:n asiantuntijaryhmä on seurannut raportista seuranneita prosesseja eri puolilla maailmaa sekä jatkokehittänyt keinoja, joilla voidaan mitata taloudellista eriarvoisuutta, taloudellisen epävarmuuden ja yhteiskunnallisen luottamuksen muutosta, subjektiivista hyvinvointia sekä taloudellista, sosiaalista ja ekologista kestävyyttä ja sietokykyä.

Koska kattavimmatkaan mittarit eivät yksin riitä muutoksen aikaansaamiseksi, ryhmä myös etsi maakohtaisten esimerkkien avulla parhaita tapoja ankkuroida mittareiden käyttö poliittiseen päätöksentekoon.

Vuoden 2018 lopulla OECD:n maailmanfoorumissa julkaistiin kirja, jossa Stiglitzin vetämä asiantuntijaryhmä esittää suositukset BKT:lle rinnakkaisten hyvinvointimittareiden käyttöönottamiseksi.

12 kohdan suositukset ovat tiivistetysti seuraavat:

  • Mikään yksittäinen mittari ei tule koskaan antamaan riittävästi tietoa kansakunnan tilasta, vaikka näkökulma rajattaisiinkin esimerkiksi talouteen.
  • Tarvitaan hallittava joukko erillisiä indikaattoreita, jotka kertovat siitä, mikä meille on tärkeintä yhteiskunnallisessa kehityksessä. 
  • Niin rikkaissa kun kehittyvissä maissa tilastokeskuksille tulisi antaa riittävästi resursseja ja itsenäisyyttä kehittää yllä mainittuja indikaattoreita.
  • Jotta hyvinvoinnin tekijöitä voidaan ymmärtää laajemmin, indikaattoreiden antamat tiedot tulisi eritellä muun muassa iän, sukupuolen, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, koulutuksen ja muiden sosiaalista statusta määrittävien tekijöiden mukaan.
  • Taloudellisen epätasa-arvon kehitykseen liittyvät tiedonkeruutavat tulisi yhtenäistää ja kehitystä tulisi tarkastella niin tulojen, kulutuksen kuin varallisuuden näkökulmista. Taloudellisen epätasa-arvon seuranta tulisi myös liittää kansantalouden tilinpitoon, jotta ymmärrettäisiin, miten BKT:n kasvun tuottamat hyödyt ovat jakautuneet yhteiskunnassa.
  • Standardoitua subjektiivisen hyvinvoinnin mittaamista tulisi tehdä säännöllisesti laajalla otannalla.
  • Kestävyyden ja sietokyvyn mittaamisen kehittämiseen tulee panostaa nykyistä enemmän. Systeemitason näkökulma pääomaan, joka huomioi yhteiskunnan niin taloudellisten, inhimillisten, sosiaalisten kuin ekologisten varojen muutokset, mahdollistaa sektorien välisen yhteistyön ja reagoimisen kestävyyden ja sietokyvyn muutoksiin.
  • Hyvinvoinnin mittareita tulisi käyttää politiikkaprosessien kaikissa vaiheissa prioriteettien tunnistamisesta politiikkavaihtoehtojen hyötyjen ja haittojen arviointiin, budjetointiin ja seurantaan.

Lisäksi suosituksissa nostetaan esiin mahdollisuuksien tasa-arvon, taloudellista epävarmuutta aiheuttavien tekijöiden sekä yhteiskunnallisen luottamuksen arvioinnin tärkeys. Myös tilastotietojen ja hallintorekistereiden tasapuolisen saatavuuden ja luottamuksellisen käytön merkitystä korostetaan.

Kestävän kehityksen tavoitteiden eli Agenda 2030:n yli 200 indikaattorista kirjassa todetaan, että niitä on liian monta, jotta poliittinen ohjaus toteutuisi. Toisaalta Agenda 2030 -ohjelman katsotaan olevan tärkeä globaali määritelmä siitä, millainen hyvinvoiva yhteiskunta voi olla.

Suosituksiin liittyvästä mittareiden teknisestä kehittämisestä ja standardoinnin mahdollisuuksista on julkaistu oma kirjansa.

Kehittämistyö etenee

Asiantuntijaryhmän näkemys on, että BKT:lle rinnakkaisen mittariston kehittäminen on edennyt viimeisen 10 vuoden aikana hyvin erityisesti subjektiivisen hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden mittareiden osalta.

Paljon on kuitenkin vielä tehtävänä, jotta hallituksilla olisi riittävä kokonaiskuva taloudellisen toiminnan vaikutuksista. Se, mitä hallitus mittaa, vaikuttaa suuresti siihen, mitä se tekee – virheelliset mittarit johtavat virheellisiin toimiin.

Tilastoteknisten kysymysten lisäksi olennaista on keskustella siitä, mitä yhteiskunnassa tavoitellaan. Mitkä tavoitteista ovat ensisijaisia ja miten tavoitteet suhtautuvat toisiinsa? Onko meillä niistä riittävästi tietoa?

Näitä kysymyksiä Fingo kysyy myös tulevalta hallitukselta. Toivomme, että talouspolitiikan tavoitteeksi asetetaan ensisijaisesti kestävä hyvinvointi Suomessa ja globaalisti. Lisäksi toivomme, että tämän tavoitteen toteutumisen tukemiseksi etsitään mittarit, jotka auttavat ja ohjaavat toimeenpanoa jokaisella politiikan ja hallinnon sektorilla.  

Omalta osaltaan Fingo vastaa haasteeseen tuomalla tämän vuoden aikana yhteen tietoa ja toimijoita BKT:lle rinnakkaisten mittareiden edistämiseksi. Lisäksi järjestämme teemasta kansainvälisen konferenssin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella.