UN
Kuva:
United Nations Photo
Analyysi

Kehitysrahoitusta ohjataan nyt turvallisuuteen — unohtuuko köyhyyden vähentäminen?

Turvallisuus on noussut kehityspolitiikan uudeksi prioriteetiksi. Kriitikot varoittavat, että kehitysvaroilla tuetaan EU:n omia turvallisuusintressejä.
Anni Piiroinen
25.1.2019

Turvallisuuteen käytetty kehitysrahoitus on kasvanut viime vuosina merkittävästi. OECD:n tietojen mukaan konflikteihin, rauhaan ja turvallisuuteen suunnattu kehitysrahoitus nousi vuosien 2014 ja 2017 välillä yli 44 prosenttia: 2,2 miljardista dollarista lähes 3,2 miljardiin.

Vaikka turvallisuuteen käytetään edelleen vain pieni osa kaikesta kehitysrahoituksesta, on sen rahoitus noussut viime vuosina huomattavasti nopeammin kuin kansainvälinen kehitysrahoitus kokonaisuudessaan.

Kasvava kiinnostus turvallisuuteen näkyy selvästi EU:ssa, missä turvallisuus on noussut uudeksi prioriteetiksi useiden jäsenmaiden kehityspolitiikassa. CONCORDin AidWatch 2018 Security Aid -raportin mukaan monet EU-maat keskittyvät kehityspolitiikassaan yhä enemmän turvallisuustoimintaan, kuten ääriliikkeiden ja terrorismin ehkäisyyn sekä muuttoliikkeen hallintaan.

Myös vuonna 2017 sovittu EU:n kehityspoliittinen konsensus nosti turvallisuuden uudeksi kehityspoliittiseksi tavoitteeksi. Konsensus painottaa kestävän kehityksen yhteyttä turvallisuuteen ja toteaa muun muassa, että EU ja sen jäsenmaat voivat kehitysyhteistyöllään vahvistaa turvallisuustoimijoiden kapasiteettia edistää kestävää kehitystä.

Unohtuuko kehitysyhteistyön päätavoite?

Turvallisuus on keskeinen osa kehitystä. Sen tunnistaa myös YK:n kestävän kehityksen ohjelma Agenda 2030, joka pyrkii edistämään rauhanomaisia yhteiskuntia sekä vähentämään väkivaltaa.

“Kehitysyhteistyötä ei pysty tekemään, jos toimintaympäristö on turvaton. Se on ihan fakta. Turvallisuus ja kehitys kulkevat aina käsi kädessä”, toteaa Fingon vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen.

Turvallisuuden voimistuva asema kehityspolitiikassa on kuitenkin kerännyt voimakasta kritiikkiä. Monet pelkäävät kehitysyhteistyön päätavoitteen, köyhyyden vähentämisen, jäävän sivuun, jos turvallisuus asetetaan ensisijaiseksi tavoitteeksi. 

“Kuinka paljon kehitysyhteistyön määrärahoja, resursseja ja painotuksia laitetaan turvallisuustoimintaan eikä varsinaiseen köyhyyden vähentämiseen? Tämä on se iso kysymys”, selittää Lappalainen.

Lappalaisen esittämä kysymys oli erityisen ajankohtainen vuonna 2016, kun OECD:n Development Assistance Committee (DAC) ja sen jäsenet muokkasivat kehitysrahoituksen kriteerejä. Muutosten jälkeen virallista kehitysrahoitusta on ollut mahdollista myöntää sellaisiin turvallisuustoimiin, jotka jäivät aiemmin Official Development Aid (ODA) -kriteerien ulkopuolelle.

“ODA-kriteerien liudentamisella saatiin enemmän tilaa sille, mikä kaikki voidaan laskea viralliseksi kehitysyhteistyöksi. Aikaisemmin kriteerit ovat olleet tiukempia ja on oltu hirveän tarkkoja siitä, kuinka paljon esimerkiksi sotilaiden toiminnasta voidaan laskea kehitysyhteistyöksi”, selittää Lappalainen.

Uusien sääntöjen myötä kehitysvaroja voidaan tietyissä tapauksissa käyttää esimerkiksi kumppanimaan armeijan koulutukseen ja terrorismin vastaisen turvallisuuskapasiteetin vahvistamiseen.

Monet kansalaisjärjestöt kritisoivat muutoksia sanoen, että ne mahdollistavat kehitysvarojen ohjaamisen vääriin tarkoituksiin.

Oxfam esimerkiksi arvosteli kehitysrahoituksen käyttämistä terrorismin ehkäisyyn.

“Terrorismin ehkäisemisen pitäisi olla keskeinen turvallisuustehtävä, joka rahoitetaan turvallisuusbudjeteista, ei lisäys, jota varten hallitukset ryöstävät kehitysrahoituksen kirstusta”, totesi Oxfamin EU-toimiston varajohtaja Sara Tesorieri Eurodadin tiedotteessa.

Huolta herätti myös se, että muutosten myötä rahoitusta olisi tarjolla entistä vähemmän sitä eniten tarvitseville.

“Laajentamalla kehitysrahoituksen sääntöjä niin, että ne sisältävät enemmän rauhaan ja turvallisuuteen liittyviä kuluja, OECD on vaarassa rapauttaa entisestään köyhimmille maille saatavilla olevaa rahoitusta”, selitti köyhyyden vastaisen ONE-kampanjan edustaja Adrian Lovett.

Pääosassa EU:n omat turvallisuusintressit

Eniten EU-maiden viimeaikaisia turvallisuustoimia on kritisoitu siitä, että pääosassa ovat niiden omat turvallisuuspoliittiset intressit, erityisesti halu vähentää Eurooppaan saapuvien siirtolaisten määrää. Lappalainen toteaa, että EU-maiden tämänhetkinen turvallisuusintoilu on nimenomaan reaktio kasvaneeseen muuttoliikeeseen.

CONCORDin AidWatch 2018 Security Aid -raportin mukaan EU-maiden kehitysrahoitusta ohjaa niiden pyrkimys puolustaa “Eurooppa-linnaketta” terroriuhilta ja ihmisiltä, jotka pakenevat pelkoa, levottomuuksia ja köyhyyttä naapurialueilta.

“Rahoittajat painottavat kehitysrahoitusta työkaluna, joka palvelee ulkopoliittisia ja kansallisia intressejä — pikemmin kuin toimintana, jolla tuetaan kehitystä turvattomissa maissa”, raportissa todetaan.

Pyrkimys vähentää Eurooppaan kohdistuvaa siirtolaisuutta näkyy selkeästi esimerkiksi vuonna 2015 perustetussa EU:n Afrikka-hätärahastossa (EU Trust Fund for Africa). Valtaosin kehitysrahoituksella pyörivä rahasto pyrkii vähentämään epävakautta, pakkomuuttoa ja sääntelemätöntä siirtolaisuutta edistämällä taloudellisia mahdollisuuksia, turvallisuutta ja kehitystä kumppanimaissa.

Osa rahaston toimista, kuten peruspalvelujen ja toimeentulon parantaminen, on melko tavallista kehitysyhteistyötä. Merkittävää on kuitenkin se, että näiden toimien odotetaan vähentävän sääntelemätöntä siirtolaisuutta, CONCORD painottaa raportissaan Partnership or Conditionality?

EU:n halu kontrolloida muuttoliikettä näkyy esimerkiksi siinä, miten rahoitusta kohdennetaan: ei sinne, missä tarve on suurin, vaan maihin, joista siirtolaiset lähtevät, sekä maihin, joiden läpi he kulkevat. Vaarana on, että rahaston toiminta seuraa enemmän EU-maiden omia prioriteettejä kuin kumppanimaiden tarpeita.

Lappalaisen mukaan rahaston kautta toteutetut terrorismin vastaiset toimet esimerkiksi Malissa liittyvät pitkälti EU:n jäsenmaiden omiin turvallisuuspoliittisiin intresseihin.

“Toiminta lähtee nimenomaan siitä logiikasta, että pysäytetään terroristit Malissa, etteivät he tule meille. Ei siinä ajatella malilaisia. Toki se on retorisesti hyvä sanoa jossain kohtaa, mutta perustavanlaatuinen motiivi on, että eiväthän he vaan tule tänne Eurooppaan.”

Ei turvaa siirtolaisille

Lappalainen uskoo, että EU:n Afrikka-hätärahasto on joissain tapauksissa parantanut turvallisuustilannetta kumppanimaissa. 

“Esimerkiksi Malissa on terrorismisoluja kaiken aikaa, eikä paikallisilla ole voimavaroja puuttua niiden toimintaan. Sinänsä on tietyllä tapaa ymmärrettävää ja hyväkin asia, että niihin puututaan.”

Samalla hätärahastolla on kuitenkin luotu turvattomuutta esimerkiksi tukemalla toimijoita, jotka heikentävät siirtolaisten turvallisuutta. 

Libyassa rahastolla on tuettu rannikkovartiostoa, joka pysäyttää siirtolaisten veneitä Välimerellä ja palauttaa heitä Libyaan. Rannikkovartiostoa syytetään useista ihmisoikeusloukkauksista, mukaanlukien siirtolaisten ja kansalaisjärjestöjen pelastusalusten ampumisesta sekä siirtolaisten pahoinpitelystä.

YK:n Detained and Dehumanised -raportin mukaan Libyassa kiinniotetut siirtolaiset on suljettu epäinhimillisiin oloihin säilöönottokeskuksiin, joissa he joutuivat usein raiskausten, väkivallan ja kidutusten kohteiksi. YK:n ihmisoikeuskomissaari Zeid Ra'ad Al Hussein on kritisoinut EU:n toimia voimakkaasti, ja Lääkärit Ilman Rajoja on vaatinut, ettei siirtolaisia lähetetä enää takaisin Libyaan.

Samalla turvallisten reittien luominen siirtolaisille on jäänyt toissijaiseksi huolenaiheeksi. Oxfamin An Emergency for Whom? -raportin mukaan hätärahaston siirtolaisuuden hallintaan ohjatuista rahoista yli puolet menee siirtolaisuuden hillintään ja kontrollointiin.

Vain kolme prosenttia ohjataan turvallisten siirtolaisreittien kehittämiseen, mikä heikentää siirtolaisten turvallisuutta entisestään.

“Sääntelemättömän siirtolaisuuden rajoittaminen ei vähennä siirtolaisuutta vaan pakottaa siirtolaiset käyttämään vaarallisempia reittejä”, Oxfam toteaa raportissaan.

Aitoa turvallisuutta

Miten turvallisuutta siis pitäisi käsitellä kehityspolitiikassa?

“Ihanne olisi, että yhteiskunta kollektiivisesti pystyisi alkamaan rakentaa yhteiskuntaa niin, että siitä tulisi turvallinen paikka kaikille”, Lappalainen toteaa.

Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Tarja Väyrynen kehottaa miettimään, minkälaisesta turvallisuudesta puhutaan. Onko turvallisuuden keskiössä valtio vai ihminen? 

Niin kutsuttu kova turvallisuus keskittyy valtioiden turvallisuuteen, jota puolustetaan perinteisin keinoin, kuten asevoimilla ja diplomatialla. Väyrysen mukaan kovan turvallisuuden painottaminen voi pahimmillaan haudata alleen kysymykset yhteiskuntien pitkän aikavälin kehittämisestä.

Valtion turvallisuus voi myös aiheuttaa turvattomuutta, jos turvallisuuden varjolla tukahdutetaan yksilöiden oikeuksia.

“Valtio voi joissain tilanteissa tehdä yksilön erittäin turvattomaksi”, Väyrynen toteaa.

Toinen vaihtoehto on tarkastella inhimillistä turvallisuutta lähestymällä turvallisuutta yksilön kautta. Onko ihminen turvassa vaaroilta, pelolta ja puutteelta?

“Silloin turvallisuus kattaa monta elämän osa-aluetta, kuten talouden, politiikan, inhimillisen hyvinvoinnin ja ympäristön”, Väyrynen selittää.

Lappalainen painottaa, että inhimillinen turvallisuus edellyttää vakaata elinympäristöä.

“Pitää olla hallinto, oikeusjärjestelmä ja yhteiskunnallisen vakauttamisen elementit, jotta ihmisillä on turvallinen ympäristö viljellä ja saada ruokaa ja jotta ihmiset uskaltavat lähettää lapsensa kouluun. Nämä ovat kaikki sellaisia inhimillisen turvallisuuden asioita, joita ihmiset oman arkensa tasolla miettivät.”

Väyrynen ei näe, että turvallisuuden korostaminen kehitysyhteistyössä olisi sinänsä ongelma. Hän uskoo, että tulevaisuuden ratkaisut liittyvät nimenomaan siihen, miten raja-aitoja turvallisuuden ja kehityksen välillä pystytään ylittämään.

Näitä ratkaisuja on jo nähtävissä ruohonjuuritason toiminnassa. Väyrynen kertoo esimerkin Burundista, missä paikalliset järjestöt edistävät turvallisuutta mikrolainoilla.

“Mikrolainat voivat joissain tilanteissa olla hyvinkin ratkaisevia. Ihmiset saavat töitä ja sitä kautta konfliktipotentiaali laskee. Paikalliset järjestöt ymmärtävät, että tämä saattaa olla Burundin tapaisessa valtiossa ratkaisevaa sen suhteen, että konflikti ei eskaloidu tai siirry väkivaltaiselle tasolle.”